Rangaistuksen alussa Lahden ammattikorkeakoulun valokuvausopiskelija Valtteri Heinonen otti minuun yhteyttä ja kysyi kiinnostustani osallistua hänen valokuvausprojektiinsa, mikä dokumentoisi rangaistusaikaani. Toki olin kiinnostunut! Valtteri vietti rangaistusaikanani paljon aikaa mun kanssa ja kuvasi niitä puolia arjessani, jotka tuntuivat hänestä merkityksillisiltä. Valtterin ”Leijonamieli”-valokuvanäyttely oli kokonaisuudessaan esillä Lahden ammattikorkeakoulun tiloissa viime keväänä, mutta sain Valtterilta luvan julkaista kuvat myös täällä blogissani. Tässä siis rangaistusaikani Valtterin silmin!
Osa 24: Sain elämäni takaisin
Mun on pitänyt kirjoittaa tänne blogiini elämästäni vapautumisen jälkeen aina siitä lähtien, kun valvontarangaistukseni loppui tämän vuoden huhtikuun puolivälissä. Kuten kirjoitustyön etenemisestä voi huomata, olen ollut niin kiireinen eläessäni taas elämääni, ettei kirjoittamiselle ole löytynyt hyvää hetkeä. Toisaalta rangaistusaikana koko elämäni pyöri asevelvollisuuden, mielipidevankeuden ja aseistakieltäytymisen teemojen ympärillä, joten pienen etäisyyden ottaminen on ollut todella tarpeen. Lue loppuun
Osa 23: Usein kysyttyjä kysymyksiä totaalikieltäytymisestä ja valvontarangaistuksesta
Olen saanut muutamia pyyntöjä kirjoittaa helposti luettavan ja jaettavan blogauksen, josta löytäisi helposti vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin. Suurimpaan osaan näistä olenkin jo aiemmissa blogauksissani vastannut, mutta postauksien massasta voi olla työlästä kaivaa yhtä nippelitietoa. Jos kysymyksistä mielestäsi puuttuu jotain olennaista, laita kysymys kommentteihin, niin lisään sen tekstiin vastauksineen! Lue loppuun
Osa 22: TJ1
Totaalikieltäytymisestä seurannut puolen vuoden valvontarangaistus on edennyt jo niinkin pitkälle, että jäljellä on enää viimeinen yö ja huomenna pannan irroittaminen. Inttislangia lainatakseni: TJ1! Lue loppuun
Osa 21: Kannattiko totaalikieltäytyminen?
Valvontarangaistukseni lähenee kovaa vauhtia loppuaan ja sen johdosta olenkin pyöritellyt päässäni paljon ajatusta: kannattiko tähän kaikkeen ryhtyä ja tekisinkö uudestaan saman valinnan? Näihin kysymyksiin on ollut helppo vastata: ehdottomasti. Lue loppuun
Osa 20: Käynnissä viimeinen kuukausi
Viime viikkoina päivitystahtini on ollut verkkaista siitä syystä, että elämä on kulkenut pitkälti samoilla raiteilla, joihin olen rangaistuksen aikana tottunut. Tarkkaa kellon seuraamista, spontaanin päätöksenteon mahdottomuutta sekä rangaistuksen loppumisen väsymätöntä odottelua, mutta ei juuri mitään uutta. Tänään käynnistyi viimeinen rangaistuskuukauteni, sillä vapaudun 16.4. Lue loppuun
Osa 19: Jälleen ”sääntörikkomus”
Kirjoitin taannoin ensimmäisestä sääntörikkomuksestani, kun olin epähuomiossa lähtenyt kotoa aikataulussa lukevaa aikaa myöhemmin. Rikkomuksen selvittelyn prosessi tuntui tarpeettoman raskaalta siihen nähden, että viikkoja tapahtuneen jälkeen sain valvojaltani ainoastaan suullisen huomautuksen ja kehotuksen tarkkuuteen aikataulujen noudattamisessa. Lue loppuun
Osa 18: Vinkkejä tuleville totaalikieltäytyjille
Tiedän, että blogini lukijoissa on useita tyyppejä, jotka harkitsevat totaalikieltäytymistä tai ovat jo päättäneet kieltäytyä ja odottavat tuomionsa täytäntöönpanoa. Yritän tässä kirjoituksessa antaa konkreettisia vinkkejä ja neuvoja, joiden avulla rangaistuksesta selviää mahdollisimman kivuttomasti. Lue loppuun
Osa 17: Nettivihan feministiset ulottuvuudet
Kuten aiemmissa postauksissani olen kertonut, olen saanut blogin perustamisen jälkeen jonkin verran alatyylisiä uhkauksia ja vihaviestejä. Koska nettiviha on ollut viimeisen vuoden aikana kasvava ja paljon julkisuutta saanut ilmiö, haluan ottaa omien kokemusteni pohjalta osaa keskusteluun, vaikkei aihe varsinaisesti totaalikieltätymiseen tai valvontarangaistukseen liitykään. Lue loppuun
Osa 16: Kutsunnat ja sotapropaganda
Olen kirjoittanut viime aikoina tuoreista tapahtumista, joten nyt on aika katsoa hieman taaksepäin. Suomessa kaikki juridiset miehet määrätään kutsuntavelvollisiksi sinä vuonna, kun he täyttävät 18. Minunkin oli siis otettava osaa kutsuntoihin syksyllä 2012. Tässä kirjoituksessa jaan ajatuksiani siitä, miltä kutsunnat nuoren kutsuntavelvollisen silmissä näyttivät. Lue loppuun