Osa 2: Esittely

Lupasin ensimmäisessä blogauksessani esitellä itseni tarkemmin, joten täältä pesee:

Olen Visa Savolainen, 21-vuotias Tampereella asuva nuori. Identifioin itseäni monen määreen kautta, mutta ensisijaisesti koen olevani opiskelija, feministi ja aktivisti.

Ei hassumpi aamu aloittaa rangaistusta

Opiskelen Tampereen seudun ammattioppilaitoksessa (tuttavallisemmin Tredussa) lähihoitajaksi. Aiemmin olen valmistunut liikuntaneuvojaksi ja tehnyt töitä lasten ja nuorten liikunnan parissa. Opinnoissani minulla on jäljellä vielä erikoistusmisopinnot, eli minun tapauksessani vuoden verran opiskelua lasten ja nuorten hoidosta ja kasvatuksesta. Uratoiveeni liittyvätkin lasten ja nuorten parissa työskentelyyn.

Liikunta on ollut keskeinen osa elämääni, niin harrastus- kuin työtoiminnankin kautta. Olen pelannut pitkään salibandya ja viihtynyt lajin parissa niin valmentajana, katsojana kuin kerho-ohjaajana. Valvontarangaistuksen ansiosta liikkumismahdollisuuksiani on rajattu kaksiin salibandytreeneihin sekä muutamiin ulkoilu- tai lenkkeilyhetkiin viikottain.

Minulla on pitkä tausta kansalaistoiminnan parissa, jonka kiinteäksi osaksi miellän myös totaalikieltäytymiseni. Aktiivisimmin olen puuhaillut Vasemmistonuorissa, eläinoikeusliikkeessä, nuorten leirejä järjestävässä Prometheus-leirin tuki ry:ssä sekä muissa ulkoparlamentaarisissa ryhmissä ja liikkeissä. Kaiken aktivismini pienimpänä yhdistävänä tekijänä on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden tavoittelu. Niin feministinen toiminta, eläinten vapauttamiseen pyrkivä toiminta kuin nuorten itsenäistymisen tukeminenkin on osa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoittelua.

Feminismi on minulle toimintaa niin makro- kuin mikrotasollakin. Makrotason feministinen toiminta pyrkii purkamaan koko yhteiskuntaa ohjaavia rakenteita (kuten sukupuolijärjestelmä, heteronormi tai rasismi). Mikrotason feminismi taas tarkoittaa minulle ennen kaikkea itsekriittisyyttä ja itsereflektiota, joiden avulla voin tarkastella  omaa toimintaani miehenä ja pyrkiä toimimaan mahdollisimman sensitiivisesti ja inklusiivisesti. Lisäksi mikrotason feminismi on aktiivisuutta niissä päivittäisissä tilanteissa, joissa syrjivät rakenteet vaikuttavat ihmisten vapauteen ja liikkumavaraan.

Olen lähtöisin Helsingistä, mutta olen asunut pian viisi vuotta Tampereella. Tällä hetkellä asun aivan Tampereen keskustan tuntumassa avopuolisoni kanssa. Muu perheeni ja sukuni asuu pääosin Helsingissä, mikä tietysti hankaloittaa valvontarangaistuksen suorittamista, sillä liikkumiseni on hyvin rajoitettua ja kontrolloitua.

Tämän blogin lisäksi päivitän kuulumisiani blogia hieman tiheämpään tahtiin FB-sivullani, joten kannattaa seurata sitäkin. Stay tuned!

(Tätä blogausta kirjoittaessani olen suorittanut rangaistusta 1 vrk, jäljellä on 172 vrk.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s