Osa 3: Mikä valvontarangaistus?

Marraskuusta 2011 lähtien valtaosa Suomen totaalikieltäytyjistä (=totaalikieltäytyjä tarkoittaa henkilöä, joka kieltäytyy suorittamasta niin asepalvelusta kuin siviilipalvelustakin) on tuomittu suorittamaan rangaistuksensa valvontarangaistuksena. Valvontarangaistuksella on pitkät perinteet maailmalla, mutta Suomeen säädettiin ensimmäinen valvontarangaistuksen mahdollistava laki vasta loppuvuodesta 2011.

Valvontarangaistus asettuu ankaruudessaan yhdyskuntapalvelun ja ehdottoman vankeusrangaistuksen väliin. Valvontarangaistukseen ei voida tuomita kaikkia rikoksentekijöitä, sillä tuomitun tulee erikseen hakea valvontarangaistukseen ja siihen pääsyä sitoo tiukat kriteerit. Valvontarangaistukseen tuomitsemisen esteitä ovat muun muassa yli kuuden kuukauden pituinen tuomio, tuomion syy (esim. lähisuhdeväkivallasta tai huumausainerikoksista ei voida tuomita valvontarangaistukseen), tuomitun asunnottomuus tai muut sosiaaliset ongelmat. Valvontarangaistuksen suunnittelusta ja täytäntöönpanosta vastaa rikosseuraamuslaitos.

Totaalikieltäytyjät valvontarangaistuksessa

Totaalikieltäytyjän tuomion pituus määräytyy suoritetun palvelusajan perusteella. Käytännössä tuomion pituudeksi tulee puolet jäljellä olevasta palvelusajasta muutettuna siviilipalvelusajaksi.

Eli: mikäli siviilipalvelukseen määrätty totaali ei ole suorittanut palvelusta laisinkaan (kuten minun tapauksessani), tuomion pituudeksi määräytyy puolet siviilipalvelun kestosta (347 : 2), eli 173 vuorokautta. Mikäli taas jo kolme kuukautta asepalvelusta suorittanut henkilö kieltäytyy, tuomioksi tulee vajaa kolme kuukautta (kolme suoritettua asepalveluskuukautta muuntuu kuudeksi siviilipalveluskuukaudeksi). Nykyään siis kaikkien totaalikieltäytyjien tuomio on aina alle 6 kuukautta, eli siltä osin valvontarangaistuksen ehdot täyttyvät.

Totaalikieltäytyjillä on myös muilta osin hyvät mahdollisuudet päästä valvontarangaistukseen, sillä rikoksen luonne puoltaa valvontarangaistusta. Useimmiten myös totaalikieltäytyjien terveys ja elämänhallinta ovat niin hyvissä kantimissa, että valvontarangaistus onnistuu. Kaikkien sosiaalisten ja kuntouttavien syiden lisäksi valvontarangaistukseen tuomitsemista puoltaa sen hinta. Valvontarangaistus maksaa yhteiskunnalle noin 60e/vrk, kun taas vankilassa tuomion suorittaminen maksaa jopa 200e/vrk. Taloudellisesti vaikeina aikoina halutaan säästää kaikilta hallinnonaloilta, joten myöskin kriminaalipolitiikassa suositaan edullisia valvontarangaistuksia.

Edellämainittujen syiden vuoksi viime vuosina käytännössä kaikki valvontarangaistukseen halunneet totaalikieltäytyjät ovat myös siihen päässeet. Tokikaan kaikki totaalit eivät koe valvontarangaistusta heille sopivaksi (syitä tähän myöhemmin), jolloin heidän tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Totaalikieltäytyjien ehdottomat vankeusrangaistukset pannaan tavallisesti täytäntöön avovankiloissa, eli vasten tahtoaan suljettuun vankilaan joutuessaan on saanut käydä jo kummia.

Miksi valvontarangaistus?

Kuten jo aiemmassa kappaleessa kerroin, valvontarangaistuksen kustannukset jäävät alle kolmannekseen ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanosta. Lisäksi vankilaan verrattuna valvontarangaistus mahdollistaa aivan toisella tavalla tuomitun elämänhallinnan säilymisen, sosiaalisen kuntoutumisen ja osallisuuden yhteiskuntaan. Suurimmalla osalla rikoksentekijöistä on haasteita nimenomaan näillä elämän osa-alueilla, joten valvontarangaistus on vankilaan verrattuna inhimillisenä tuomitsemismuotona hyvä tapa kuntoutukseen.

Omaan korvaani valvontarangaistuksen tavoitteet ja perusteet kuulostavat toki hyviltä, mutta eivät ne koske minua. Ennen rangaistuksen alkua elämänhallintani oli hyvin hoidossa ja koin syvää osallisuutta yhteiskuntaan. Vaikka se nurinkurista onkin, tällä hetkellä sosiaalista osallisuuttani rajoittaa ainoastaan sen parantamiseen tähtäävä valvontarangaistus. Ironista?

Valvontarangaistus käytännössä

Valvontarangaistus tarkoittaa rangaistusta, jossa tuomittu saa asua vankilan sijasta omassa kodissaan, mutta hänen liikkumistaan ja tekemisiään kontrolloidaan tarkasti. Tuomitulle laaditaan rangaistusajan toimeenpanosuunnitelma, jossa sovitaan rangaistusajan toiminnoista.

Moni luulee, että tuomittujen valvonnasta vastaa poliisi, mutta todellisuudessa valvontarangaistuksen toimeenpano on täysin rikosseuraamuslaitoksen vastuulla. En ole nähnyt koko kieltäytymisprosessin aikana ensimmäistäkään poliisia ja tuskin tulen näkemäänkään. Sen sijaan minulle on osoitettu rikosseuraamuslaitoksen työntekijöistä henkilökohtaiset valvojat, joiden kanssa laadin viikko-ohjelmat. Valvojien lisäksi merkittävässä roolissa on tukipartio, eli muutaman rikosseuraamuslaitoksen työntekijän tiimi, jotka tekevät pistotarkastuksia kotiin ja vastaavat esimerkiksi laitteiston huollosta.

Valvontarangaistus ja toimeentulo

Toisin kuin vankilassa olemisesta, valvontarangaistuksen suorittamisesta ei makseta lainkaan korvausta tai päivärahoja. Rangaistusajan toimeentulo on siis täysin tuomitun itsensä vastuulla. Käytännössä valvontarangaistusta suorittavat hankkivat toimeentulonsa sieltä mistä muutkin – työssäkäyvät töistä, opiskelijat ja työttömät valtion etuuksista, eläkeläiset eläkkeistä jne. Valvontarangaistuksesta ei myöskään kerry lomaa, eli valvontarangaistukseen tuomittu henkilö ei ole oikeutettu lomapäivien pitämiseen.

Itse täysipäiväisesti opiskelevana olen oikeutettu opintotukeen, joten rangaistus ei vaikuta toimeentulooni lainkaan. Toki tuntuu hieman hurjalta, että minun vaaditaan itse hankkivan rahaa, jolla maksan vuokraa tilapäisenä vankilana toimivasta omasta kodistani. Toisaalta rahankäyttömahdollisuuteni ovat hyvin rajatut, sillä minulla ei juuri ole pääsyä kauppoihin, ravintoloihin tai kulutusympäristöihin. Kenties saan rahaa rangaistuksen aikana säästöön, jotta voin lähteä rangaistuksen loputtua alkanutta vapautta juhlistavalle matkalle!

Tuomittua valvotaan nilkkapannalla, pistotarkastuksilla ja huumetesteillä

Käytännössä valvontarangaistukseen tuomitun liikkumista seurataan nilkkaan asennettavalla seurantalaitteella ja sen vastaanottimella sekä satunnaisilla tukipartion pistotarkastuksilla.

Seurantalaite asennetaan rangaistuksen alettua tuomitun nilkkaan ja pysyy siinä mahdollisia huoltoja lukuunottamatta koko tuomion ajan. Kuriositeettina mainittakoon, että kun pantaa rangaistuksen aluksi asennettiin nilkkaani, piti asennus tehdä kolmeen kertaan laitteiston vikojen vuoksi. Pian onnistuneen asennuksen jälkeen laitteeseen ilmaantui uusia kosketushäiriötä, joten seuraavana päivänä laitteen hihnat piti vaihtaa vielä kokonaan uusiin.

Kuvassa nilkkaan asennettu seurantalaite

Nilkkapannan olemassaolon toki huomaa jalassa ja ensimmäisinä päivinä se hiersi ja ahdisti, mutta siihen tottui nopeasti. Pannan kanssa voi käydä tavallisesti suihkussa, saunassa, kylvyssä, lenkillä tai vaikka sählytreeneissä. Tarvittaessa pannan kireyttä voi myös säätää tukipartion pistotarkastuksen yhteydessä.

Nilkkapanta yhdessä kotona olevan vastaanottimen kanssa lähettävät rikosseuraamuslaitokselle reaaliaikaista tietoa, onko tuomittu kotona vai ei. Panta ei seuraa tuomitun kulkemista kodin ulkopuolella, vaan ilmoittaa ainoastaan kotiin saapumiesta ja sieltä lähtemisestä. Mikäli tuomittu ei saavu tai poistu asunnosta silloin kun viikko-ohjelman mukaan pitäisi, rikosseuraamuslaitoksen työntekijöille lähtee raportti, jossa kerrotaan ohjelman rikkomisesta. Toistuvasta ohjelman rikkomisesta voi seurata rangaistuksen keskeytyminen ja pahimmillaan lopputuomion suorittaminen vankilassa. Aikatauluja on siis syytä noudattaa pilkuntarkasti.

Valvontalaite mittaa etäisyyttä nilkkapantaan ja aiheuttaa hälytyksen, mikäli poistun kotoa väärään aikaan

Valvontarangaistus edellyttää täyttä päihteettömyyttä. Päihteettömyyttä valvotaan puhallus- ja virtsatestein ja tarvittaessa sylki- ja veritestein. Tuomion aloituspäivänä minulta otettiin pikahuumetestiä varten virtsanäyte, jonka lisäksi puhallustestejä tehdään säännöllisesti tukipartion vieraillessa luonani. Tähän mennessä minut on puhallutettu kahdesti. En itse käytä alkoholia tai huumeita lainkaan, joten henkilökohtaisesti päihteettömyysvaatimus ei vaikuta arkeeni. Voin kuitenkin kuvitella monen muun kokevan turhauttavana, mikäli hallitusta päihteiden kohtuukäytöstä joutuu rangaistuksen vuoksi luopumaan.

Valvontarangaistukseen kuuluu toimintaa, joka jaetaan kahteen osa-alueeseen – toimintavelvoitteeseen sekä vapaaehtoiseen ohjelmaan. Toimintavelvoite tarkoittaa opiskelua, työtä tai kuntouttavaa toimintaa ja sitä tulee olla 10-40 tuntia viikossa. Vapaaehtoinen toiminta kattaa kaiken muun tuomitun arjessa – harrastukset, asioinnit ja ulkoilut. Toimintavelvoitteeseen laskettu toiminta on pakollista ja sen noudattamisen tulee olla täsmällistä kun taas vapaaehtoisiin toimintoihin ei ole pakko osallistua ja niiden aikataulu ei ole yhtä tiukka. Seuraavassa blogauksessa kerron tarkemmin päivä- ja viikko-ohjelmastani ja sen noudattamisesta käytännössä.

Haluan tässä yhteydessä korostaa, että mielestäni valvontarangaistus on kokonaisuudessaa vankilaan verrattuna erinomainen tuomitsemismuoto, enkä blogissani juurikaan kritisoi sen olemassaoloa. On hyvä, että kriminaalipolitiikan painopiste on siirtynyt kostamisesta ja rankaisemista kohti kuntouttamista ja tuomitun yhteiskuntataitojen tukemista. Näiden tavoitteden saavuttamiseksi valvontarangaistus on yleensä erinomainen keino.

Sen sijaan kritiikkini kohteena on se, kenet valvontarangaistuksen kontrollin kohteeksi tuomitaan. Valvontarangaistus on nähdäkseni hyvä rangaistusmuoto esimerkiksi rattijuopumuksesta tai omaisuusrikoksesta tuomitulle, mutta en kerta kaikkiaan voi mieltää aseistakieltäytymistä tekona, josta tulisi tuomita, rankaista tai kuntouttaa. Tämän vuoksi perusteetta valvontarangaistuksen kohteeksi joutuminen tuntuu nöyryyttävältä.

(Tätä blogausta kirjoittaessani olen suorittanut rangaistusta 3 vrk, jäljellä on 170 vrk.)