Olen harkinnut totaalikieltäytymistä jo vuosia. Lopulta päätöksen tekeminen oli helppoa, sillä loppuvuodesta 2011 Suomessa astui voimaan uusi lainsäädäntö, joka mahdollisti alle 6 kuukauden ehdottomien vankeusrangaistuksien muuntamisen joissakin tapauksissa valvontarangaistuksiksi. Teinkin päätöksen kieltäytyä vuonna 2011 ollessani 17-vuotias.
Kieltäytymisilmoitus
Kun vuonna 2011 päätin kieltäytyä, alkoi henkilökohtainen kieltäytymisprosessini, mutta teknisesti katsoen prosessi käynnistyi tammikuussa 2015. Kieltäytymisestä ilmoittaminen itsessään eroaa hieman riippuen siitä, onko kieltäytyjä aiemmin määrätty ase- vai siviilipalvelukseen. Mikäli kieltäytyjä on määrätty asepalvelukseen, voi kieltäytyä ainoastaan toimittamalla kieltäytymisilmoituksen henkilökohtaisesti määrättyyn palveluspaikkaan. Ilmoitus tulee myös toimittaa palvelukseenastumispäivänä, sillä muuten kieltäytyjää voidaan syyttää poissaolorikoksesta. Mikäli kieltäytyjä taas on määrätty siviilipalvelukseen, riittää kirjallisen kieltäytymisilmoituksen toimittaminen Lapinjärven siviilipalveluskeskukselle.
Minut määrättiin kutsunnoissa (15.11.2012) vakaumukseni perusteella siviilipalvelukseen, joten minulle kieltäytymisestä ilmoittaminen oli hyvin yksinkertaista. 20.1.2015 kirjoitin lyhyen kirjeen, jossa perustelin kieltäytymiseni syitä ja totesin kieltäytyväni suorittamasta minulle määrättyä siviilipalvelusta. Lapinjärvelle toimittamani kirje löytyy blogauksen lopusta kokonaisuudessaan!
Pian kieltäytymisilmoituksen lähetettyäni siviilipalveluskeskuksen johtaja otti puhelimitse yhteyttä (22.1.) ja varmisti, että tiedänhän, mitä kieltäytymisestä seuraa. Johtaja oli hyvin ymmärtäväinen ja empaattinen sekä suhtautui asiaan kunnioittavasti. Hän myös kertoi prosessin etenemisestä ja hänen korviinsa kantautuneista tavallisista käsittelyajoista ja muista prosessin yksityiskohdista.
Kuulustelu
Sen jälkeen, kun Lapinjärvellä oltiin varmistuneita aikeistani kieltäytyä palveluksesta, tekivät he siviilipalveluksesta kieltäytymisestä rikosilmoituksen (28.1.) poliisille ja asian esitutkinta käynnistyi. Rikokseni kohdistui siviilipalveluskeskukseen, joten rikosilmoituksen tekeminen on heidän vastuullaan. Asepalveluksesta kieltäytyessä rikosilmoituksen tekisi puolustusvoimat.
Ei mennyt montaakaan viikkoa, kun Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta soitettiin. Vaikka asun Tampereella, asiaa käsitteli Itä-Uudenmaan poliisilaitos, koska rikoksen suorittamispaikka, eli Lapinjärven siviilipalveluskeskus, sijaitsee Itä-Uudenmaan poliisin hallintoalueella. Poliisi kysyi puhelun aluksi, suostuisinko puhelimitse toteutettavaan kuulusteluun, vai haluanko suorittaa kuulustelun lähikuulusteluna. Kaikilla on oikeus lähikuulusteluun.
Koska minulla ei ollut intoa matkustaa Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle kuulustelua varten, suostuin etäkuulusteluun. Kuulustelu suoritettiin saman tien puhelimitse ja kesti ainoastaan muutaman minuutin. Poliisi lähinnä varmisti, että olenko toimittanut kirjeen Lapinjärvelle, jossa ilmoitetaan kieltäytymisestä ja olenko edelleen kieltäytymisen kannalla. Kun vastasin molempiin kysymyksiin myöntävästi, kuulustelu oli sillä selvä. Kuulustelussa poliisi myös kysyi alustavasti, olisinko halukas kirjalliseen oikeusmenettelyyn ja valvontarangaistukseen, joihin molempiin olin suostuvainen.
Valvontarangaistus vai ehdoton vankeus?
Kuulustelussa selvitettiin kiinnostukseni valvontarangaistukseen, johon ilman muuta olin halukas hakemaan. Kuulustelussa ilmoittamani halukkuuteni perusteella tapaus toimitettiin rikosseuraamuslaitokselle (viittaan rikosseuraamuslaitokseen tässä blogissa ”rise”-nimellä), jonka tehtäväksi jäi arvioida, soveltuisinko valvontarangaistukseen. Tämän perusteella minut kutsuttiin (26.2.) haastatteluun Tampereen keskustassa sijaitsevalle risen toimistolle. Haastattelussa selvitettiin niin elämäntilannettani (opiskelu, sosiaalinen elämä, kaverisuhteet) kuin mahdollisia esteitä valvontarangaistukselle (asunnottomuus, päihde- tai muut sosiaaliset ongelmat, terveydentila). Tilaisuutena haastattelu oli mukava ja jätti rikosseuraamuslaitoksesta inhimillisen vaikutelman.
Haastattelun perusteella risen tukipartio tuli käymään asunnollani varmistamaan asunnon soveltuuden valvontarangaistuksen suorittamiseen. Samalla käynnillä samassa taloudessa asuvan avopuolisoni piti allekirjoittaa lomake, jossa hyväksyi asuntomme käytön valvontarangaistukseen. Mikäli hän olisi kieltäytynyt tästä, olisi minun täytynyt löytää uusi asunto rangaistuksen suorittamiseksi tai huonoimmassa tapauksessa suorittaa rangaistus vankilassa.
Rikosseuraamuslaitoksen selvitykseen kuului vielä toinen haastattelu (31.3.), jossa vedettiin yhteen elämäntilannettani ja jo alustavasti puhuttiin rangaistusajan toiminnasta. Koska rise ei havainnut kohdallani esteitä valvontarangaistukselle, työntekijä antoi lausunnon syyttäjälle, jossa suositeltiin tuomitsemista valvontarangaistukseen ehdottoman vankeusrangaistuksen sijaan.
Rikosseuraamuslaitoksen toimitettua valvontarangaistusta puoltavan lausunnon, jäi prosessi pitkäksi aikaa laahaamaan. Jatkuu huomenna julkaistavassa toisessa osassa (EDIT: joka löytyy täältä)!
(Tätä blogausta kirjoittaessani olen suorittanut rangaistusta 13 vrk, jäljellä on 160 vrk.)
Lapinjärvelle toimittamani kieltäytymisilmoitus:
Siviilipalveluskeskus
Latokartanontie 79 A
07810 Ingermaninkylä
Kieltäytymisilmoitus siviilipalveluksesta
Tämän ilmoituksen myötä minä, Visa Savolainen (310794-XXXX), kieltäydyn aloittamasta minulle määrättyä siviilipalvelusta 02.02.2015 alkaen.
Suomen asevelvollisuus- ja siviilipalvelusjärjestelmä asettaa kansalaiset monin tavoin eriarvoiseen asemaan ja on epätasa-arvoinen ja kestämätön. Asevelvollisuudesta ja siviilipalveluksesta vapautetaan ihmisiä muun muassa asuinpaikan, sukupuolen ja tietyn vakaumuksen perusteella. On epäjohdonmukaista, että tietyt uskonnolliset ryhmät vapautetaan täysin asevelvollisuudesta, mutta muun kun uskonnollisen vakaumuksensa perusteella asepalveluksesta kieltäytyviä rangaistaan lyhintä asevelvollisuusaikaa kaksi kertaa pidemmällä palkattomalla siviilipalveluksella tai kuuden kuukauden ehdottomalla vankeusrangaistuksella.
Asevelvollisuusjärjestelmä ylläpitää ja uusintaa myös patriarkaalisia sukupuolirooleja, jotka ovat haitallisia paitsi miehille myös muille sukupuolille. Lisäksi on kestämätöntä, että ihmisiä, joiden juridinen sukupuoli on mies, pakotetaan parhaassa työskentely- ja opiskeluiässä jopa vuodeksi palkattomiin töihin. Tämä vaikeuttaa monen nuoren urasuunnitelmien toteutumista.
Useat ihmisoikeusjärjestöt, kuten Amnesty International, ovat tunnustaneet aseistakieltäytyjät mielipidevangeiksi ja vaatineet Suomelta totaalikieltäytyjien rankaisematta jättämistä. Tämän lisäksi Suomi on saanut huomautuksia totaalikieltäytyjien kohtelusta muun muassa Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetulta.
Muun muassa tässä ilmoituksessa esittämieni perusteiden vuoksi minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kieltäytyä täysin suorittamasta minulle määrättyä siviilipalvelusta. Täten kieltäydyn suorittamasta minulle määrättyä siviilipalvelusta ja olen valmis kantamaan siitä seuraavan oikeudellisen rangaistuksen.
Puoli vuotta pannassa 
Onko edes teoriassa mahdollista, että siviilipalveluskeskus ei tekisikään palveluksesta kieltäytymisestä rikosilmoitusta poliisille? Onko sen pakko tehdä rikosilmoitus? Ja jos se ei sitä tee, tekisikö sen sitten joku yleinen syyttäjä tms.?
TykkääTykkää
Hyvä kysymys!
Oletan, että siviilipalveluskeskuksella on velvoite tehdä kieltäytymisistä rikosilmoitukset. En kuitenkaan tiedä, kuka/mikä tämän velvoitteen luo ja mitä seuraisi, jos rikosilmoituksia ei tehtäisikään. Täytyypä kysellä!
TykkääTykkää
Poliisin sivuilta: ”Suurin osa rikoksista on ns. virallisen syytteen alaisia eli poliisi voi tutkia ja syyttäjä syyttää niistä, vaikka asianomistaja ei vaatisikaan asiasta rangaistusta.” (https://www.poliisi.fi/rikokset/virallisen_syytteen_alaiset_rikokset_ja_asianomistajarikokset)
Joo, mielenkiintoista olisi kyllä, miten tilanne muuttuisi, jos sivarikeskus tekisi periaatepäätöksen, ettei se tekisikään rikosilmoituksia palveluksesta kieltäytymisestä. Ilmeisesti sen tekisi sitten yleinen syyttäjä, mutta olisihan tuo melkoinen kannanotto. Mut joo voi olla, että niillä on joku velvoite tehdä rikosilmoitus.
TykkääTykkää
Paluuviite: Osa 7: Aseistakieltäytyjän oikeusprosessi (part II) | Puoli vuotta pannassa
Tervehdys Visa ja muut blogin seuraajat. Oli mukava lukea, että blogia seurataan myös Risen taholta ja samaa voi sanoa myös Siviilipalveluskeskuksen osalta. Vankeusrangaistuksen sijaan tuomittavan valvontarangaistuksen käyttöönoton voimaantulon jälkeen lähes poikkeuksetta kaikki siviilipalveluksesta kieltäytyneet ovat (soveltuvuusselvityksen jälkeen) ohjautuneet pantarangaistukseen. Niinpä myös Sivilipalveluskeskuksella on ollut intressiä perehtyä tarkemmin koko kieltäytymisprosessiin ja pyrkiä tuomaan objektiivista tietoa palveluksesta kieltäytymisestä. Sitä tehtävää edistää myös tämä blogisi.
Vastauksena ketjun kysymykseen siviilipalveluslaki todellakin määrittelee, että Siviilipalveluskeskuksen on tehtävä siviilipalveluksesta kieltäymistä koskeva rikosilmoitus, joko velvollisen tai siviilipalveluskeskuksen kotipaikkakunnan poliisille. Virallinen syyttäjä ei saa nostaa syytettä ellei siviilipalveluskeskus ole tehnyt asiasta rikosilmoitusta.
Mm. tämän asian vuoksi Siviilipalveluskeskus pyrkii varmistumaan siitä, että kieltäytyminen on aito ja tehty velvollisen vapaasta tahdosta ja velvollinen ymmärtää kieltäymisen seuraukset. sillä rikosilmoitus on varsin ”painava paperi” ja niitä ei ilman velvollisen kuulemista ole perustelua lähteä tekemään.
Tilastoista kiinnostuneille viiden viime vuoden aikana Siviilipalveluskeskus on tehnyt palveluksesta kieltäytymisestä johtuvia rikosilmoituksia 33 – 49 kpl /vuosi, ja esim. pantarangaistuksen lainsäädännön voimaantulolla ei vaikuta olleen suurta vaikutusta kieltäymisen kokonaismääriin. V. 2015 osalta mennään edellisvuosien määrissä, tehtynä on hieman yli 40 rikosilmoitusta. Menestystä ja intoa blogin kirjoittamiseen jatkossakin. t: Mikko Reijonen, siviilipalvelusjohtaja
TykkääTykkää
Moi, Mikko ja kiitos vastauksestasi!
Mukava kuulla, että olette kiinnostuneita oikeusprosessin etenemisestä ja valvontarangaistuksen käytännöistä. Niiden tietojen jakaminen kieltäytymisen aitouden tarkistuksen yhteydessä on varmasti monelle kieltäytyjälle tärkeää ja auttaa asiassa eteenpäin. Jotkut totaalikieltäytymistä harkitsevat (tai edes kaikki päätöksen tehneet) eivät välttämättä ole täysin selvillä prosessin luonteesta, joten objektiivisen tiedon jakaminen tulee varmasti tarpeeseen. Onkin mukavaa varmistua siitä, että ainakin Siviilipalveluskeskuksessa toimitaan asian suhteen juuri niin kuin pitääkin.
Haluan vielä kiittää Siviilipalveluskeskuksen väkeä hyvästä palvelusta! Kuten oheisessa kirjoituksessa ilmaisinkin, koin vastaanoton kunniottavaksi ja informatiiviseksi, joten olette onnistuneet hyvin. Jatkakaa samaan malliin!
-Visa Savolainen
TykkääTykkää
Hei! Miksi valitsit totaalikieltäytymisen esimerkiksi siviilipalveluksen sijaan? Sivarina olisit voinut kokea itsesi ”hyödylliseksi” ja sitä myös olisit, ihmisten auttaminen esimerkiksi kouluissa tai vanhusten parissa on ainakin omissa silmissäni yhtä arvokasta kuin armeijassa olo. Ymmärrän, että kaikki eivät halua käydä perinteistä armeijaa, mutta jollain tavalla koen, että totaalikieltäytyminen häpäisee isänmaatamme, aivan kuin totaalikieltäytyjä ei arvostaisi kansalaisuuttaan. Maanpuolustusvelvollisuus on ollut jo kauan, ja mielestäni jos Suomeen tulisi sota, tulisi jokaisen kantaa kortensa kekoon maamme itsenäisyyden puolustamisen eteen. Epäilen, että ennen sota-aikojakaan ei ollut kovin tavallista kieltäytyä palveluksesta,
TykkääTykkää
Moi, Anni! Perustelin tässä kirjoituksessa (https://puolivuottapannassa.wordpress.com/2015/11/16/osa-8-miksi-valitsin-totaalikieltaytymisen/), miksi en valinnut siviilipalvelusta vaan totaalikieltäytymisen. Lyhyesti tiivistettynä siihen johti poliittiset näkemykset siitä, että vain juridisia miehiä koskeva maanpuolustusvelvollisuus on ongelmallinen instituutio ja en halunnut omalla toiminnallani antaa sille hyväksyntää.
Tällä hetkellä teen töitä kehitysvammaisten päivätoiminnan parissa ja vielä muutama kuukausi sitten olin työssäoppimassa vanhainkohdissa, joten kyllä mä ihan hyödyksi kai rangaistuksesta huolimatta olen. Oikeastaan jopa koen, että lähihoitajaopintoja jatkaessani olen yhteiskunnalle paljon enemmän hyödyksi kuin jos olisin mennyt sapattivuodeksi sivariin ja joutunut johonkin hyödyttömään paikkaan.
Millä ihmeen tavalla totaalikieltäytyminen häpäisisi isänmaatamme? En kyllä arvosta suomalaisuutta itsessään kovin paljoa, sillä en koe kansallisvaltioita itsessään kovin arvokkaiksi rakenteiksi. Toki pidän monia yhteiskuntamme piirteitä (kuten maksuton koulutus, jonkinlainen sosiaaliturvaverkosto, julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut yms.) arvokkaina, mutta näiden arvostamiseen ei mun mielestä tarvita erityistä isänmaallisuutta, joka sulkee muut kansallisuudet ulkopuolelle. Kannatan vapaata liikkuvuutta ja kansakuntien välistä solidaarisuutta.
En ole sitä mieltä, että kaikkien ”tulisi kantaa kortensa kekoon”, jos Suomeen syttyisi sota. Riippuu ihan sodan luonteesta sekä motiiveista ja silloinkin haluaisin, että liikkeellepano olisi vapaaehtoispohjaista, jotta sotatoimiin ryhtymisellä olisi laaja kansan hyväksyntä. Muuten asevelvollisuusarmeijaa voisi käyttää vaikka minkälaisiin operaatioihin (kuten nytkin NATO-johtoisissa hyökkäysoperaatioissa on nähty), joilla ei olisi mitään legitimiteettiä. Lähtökohtaisesti vastustan sotaa ja väkivaltaa (tunnustan toki, että historiassa on toki ollut hetkiä, jolloin aseisiin tarttuminen on ollut välttämätöntä), enkä pidä sotimista hyväksyttävänä.
TykkääTykkää
Paluuviite: Osa 23: Usein kysyttyjä kysymyksiä totaalikieltäytymisestä ja valvontarangaistuksesta | Puoli vuotta pannassa