Osa 10: Rangaistusta kulunut kuukausi

Valvontarangaistusta on kulunut nyt kuukausi. Ensimmäinen rangaistuskuukausi on toisaalta mennyt kovin nopeasti, mutta toisaalta jossain kohdin on tuntunut, ettei aika kulu millään. Samoin mielialani ja ajatukseni rangaistuksesta ovat vaihdelleet rajusti. Ajoittain saan rangaistuksesta huolimatta aikaan hyviä asioita ja koen arjen ja elämän yleensäkin mielekkääksi, mutta toisinaan kotona oloa ja valinnanvapauden puutetta varjostaa kova ahdistus ja yksinäisyyden tunne.

Aina ei huvita tehdä kivojakaan juttuja

Erityisen vaikealta ensimmäisen kuukauden aikana on tuntunut vapaaehtoisten toimintojen hyödyntäminen (vapaaehtoisen ja pakollisen toiminnan eroista kirjoitin tarkemmin täällä). Kun opiskelun lisäksi kotoa poistumisen mahdollisuuksia on viikottain vain kourallinen, on kova paine käyttää kaikki mahdollisuudet hyväksi. Viikkojen kuluessa olen kuitenkin huomannut, ettei aina huvita poistua kotoa.

Höperöitymisen välttämiseksi olisi kai tärkeää poistua kotoa edes silloin tällöin, mutta mikäli päivän ainoa ulkoilu sattuu saumaan, jolloin kotona on jotain pahasti kesken tai ei vaan satu juuri sillä hetkellä huvittamaan, jää pahimmassa tapauksessa koko päivän mahdollisuus ulkoiluun välistä.

. . By Valtteri Heinonen

Eräänä lauantaina päivän ainoa mahdollisuus kotoa poistumiseen oli klo 13-15. Yllättäen alkoi sataa juuri sillä hetkellä, kun ulkoiluni alkoi.

Vaikka joku tekeminen olisi kuinka mukavaa – kuten esimerkiksi salibandyn pelaaminen mulle on – ei sitä silti tee mieli tehdä joka hetki. On myös todella vaikeaa ja kuormittavaa perustella itselleen, miksei ulos huvita lähteä vaikka kaikki järki sanoo, että nyt kannattaisi lähteä, kun siihen on kerrankin mahdollisuus. Helposti kokee jopa syyllisyyden tunnetta ja mielessä pyörii ajatuksia, että johtuuko tämä nyt vaan laiskuudesta tai saamattomuudesta. Eikä laiskuudessa tai saamattomuudessa mitään vikaa ole, joskus niitä on vain vaikea sallia itsessään.

Rangaistuksen salaaminen

Olen kertonut kieltäytymisestäni tähän asti melko avoimesti – voihan jokainen saada asian selville esimerkiksi lukemalla täältä blogista. Kuitenkin uusiin ihmisiin tutustuessani olen pyrkinyt siihen, ettei asia tulisi ainakaan heti ihmissuhteen käynnistyessä puheeksi. En häpeä kieltäytymistä tai pelkää kertoa siitä. Kuitenkaan en halua parhaillaan käynnissä olevan valvontarangaistuksen olevan ensimmäinen asia, mikä minusta opitaan – onhan minussa paljon merkityksellisempiäkin asioita.

Uusiin ihmisiin tutustuessa (mahdollisuudet uusien ihmissuhteiden synnyttämiseen on kyllä melko hyvin pidetty rangaistuksen käytänteillä minimissä…) olen yrittänyt pitää keskustelut sellaisissa aiheissa, ettei keskustelut johtaisi asioihin, joista väistämättä rangaistus tulisi puheeksi. Tämän vuoksi olen välttänyt teemoja, jotka liittyvät armeijaan tai asevelvollisuuteen. Myös ihan tavallisiin ”miten sun viikonloppu meni” -tyylisiin kysymyksiin on vähän vaikea vastata rehellisesti, jos ei halua kertoa, että yksinhän mä kotona istuin valvontalaitteeseen kytkettynä.

On yllättävän kuormittavaa kantaa sisällään asiaa, jonka paljastumista ei heti toivo, sillä se vaatii asian aktiivista ajattelua joka hetki. Cissukupuolisena ja kohtuullisen toimintakykyisenä heterona olen ollut niin etuoikeutetussa asemassa, että on ole aiemmin joutunut elämään kaapissa oikeastaan minkään asian suhteen. Vaikka minun tapauksessa kyseessä on pieni asia, joka ei ole monen muun kokemaan edes verrattavissa, niin ainakin pieniltä osin olen saanut ymmärtää, miltä tiettyjen keskusteluaiheiden välttely voi tuntua. En voi muuta kuin toivottaa jaksamista ja voimia kaikille, jotka joutuvat jokapäiväisessä elämässä miettimään samoja asioita ja vielä sellaisten asioiden suhteen, jotka eivät tule lähikuukausina muuttumaan. Toivottavasti maailma ei ole ihan yhtä musta enää joidenkin vuosien päästä.

Rangaistuksen odottamisesta rangaistuksen päättymisen odottamiseen

Helpottavaa rangaistuksen etenemisessä on se, että viikko viikolta ymmärtää valvonrangaistuksen käytännöt ja kiemurat paremmin. Tämä mahdollistaa aikataulujen ja elämän suunnittelun niin, että rangaistus heikentää elämänlaatua mahdollisimman vähän. Toki se heikentää sitä, mutta ainakin jollain tasolla elämän keskeisimmistä osa-alueista on mahdollista pitää kiinni hyvän suunnittelun avulla.

Lisäksi voimaa antaa se, että rangaistus oikeasti tuntuu etenevän. Puoli vuotta on pitkä aika, mutta johan siitä on kuukausi eli kuudesosa kulunut. Viisi vastaavaa tuntuu toki pitkältä ajalta, mutta kuukauden täyttyminen toi oikeastaan ensimmäistä kertaa tunteen siitä, että rangaistus oikeasti loppuu joskus. Tähän asti energia on kulunut rangaistuksen alun odottamiseen ja sen viimein alettua rangaistuksen käytäntöihin totutteluun. Nyt on jo tunne, että rangaistus on hyvässä vauhdissa ja sen loppukin on havaittavissa.

Kaikesta rangaistuksen huonoista puolista huolimatta juuri nyt mulla on tosi valoisa olo: vaikka tällä hetkellä rangaistus koettelee ja kahlitsee, en usko sen saavan elämässäni mitään pysyvää tuhoa aikaan. Lisäksi koen, että jo tähän mennessä kieltäytymiselläni on ollut juuri sitä vaikutusta, mitä kieltäytymisellä olen halunnut saavuttaa: olen saanut mediatilaa asevelvollisuuden käsittelyyn, keskustelua asevelvollisuuden ongelmista on herännyt, olen saanut yhteydenottoja ja yhteistyöpyyntöjä sekä blogista on ollut kuulemani perusteella iloa ja hyötyä totaalikieltäytymistä harkitseville ja muillekin.

(Tätä blogausta kirjottaessani olen suorittanut rangaistusta 30 vrk, jäljellä on 143 vrk.)

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s