Joululaulut raikaa, uunit lämpiävät, lahjakauppa käy kuumimimmillaan, lomat käynnistyvät ja niin edelleen. On siis tulossa joulu, kuinka ihanaa!
Paitsi jos sattuu olemaan mielipidevanki.
Ei lomaa – edes jouluna
Jopa suljetusta vankilasta on mahdollista saada tietyin edellytyksin poistumisluvan, eli lomaa, mutta valvontarangaistus ei mahdollista minkäänlaista lomaa. Rangaistuksen pelisäännöt ovat siis voimassa läpi joulun. Käytännössä se tarkoittaa, että kotoa saa poistua ainoastaan etukäteen sovituin tavoin ja poistumisten tulee ajoittua aamukuuden ja iltayhdeksän välille. Luonnollisesti myös päihteettömyysvaatimus on voimassa.
Valvontarangaistus sopii opiskelun kanssa todella huonosti yhteen, sillä valvontarangaistus ei tunne loma-aikoja eikä mahdollista loman pitämistä edes töistä ja koulusta. Mulla ei tietenkään jouluna ole luentoja tai muuta opetusta, mutta valvontarangaistus edellyttää vähintään 10 tuntia pakollista toimintaa joka viikko, eikä tästä voi poiketa edes kahden viikon joululoman ajaksi. Tuleville kahdelle viikolle mulle on siis aikataulutettu itsenäistä opiskelua, jota en luonnollisestikaan saa tehdä kotoa käsin, vaan mun täytyy tiettyihin aikoihin mennä kirjastolle opiskelemaan (terkut täältä kirjastolta). Olin kuvitellut lyhytaikaisten lomien olevan mahdollisia ja valvojanikin arveli ennen rangaistuksen alkua näin olevan, mutta viikkoa ennen loman alkua sainkin yllättäen kuulla, ettei loman pitäminen ole mahdollista.
Valvontanrangaistuksen käytännöt kahlitsevat joulunakin
Itselleni joulu on ennen kaikkea perhejuhla, jonka tärkein arvo on siinä, että kerrankin saa ilman kiirettä nauttia ajasta läheisten kanssa. Jouluna on aikaa vaihtaa kuulumisia, tehdä yhdessä hyvää ruokaa, pelata suosikkipelejä ja nauttia ulkoilusta. Tämä joulu tulee kuitenkin olemaan tältä osin hyvin poikkeuksellinen, sillä valvontarangaistus rajoittaa joulun viettoa monin tavoin.
Mulla tilanne on sikäli ikävä, että koko perheeni (avopuolisoa lukuunottamatta) ja suuri osa muusta suvusta asuu Helsingissä ja mä Tampereella. Jouluisin meillä on ollut tapana kokoontua vanhempieni luoksi Helsinkiin, mutta valvontanragaistus asettaa tälle rajoitteita. Etukäteen sain sovittua, että voin käydä perheeni luona Helsingissä kahtena päivänä, mutta välissä oleva yö mun täytyy viettää kotona Tampereella. Jotta saisin siis nauttia perheeni seurasta mahdollisimman paljon, täytyy mun matkustaa noiden kahden päivän aikana reilusti yli kymmenen tuntia ja maksaa lystistä melkoisesti. Kyselin valvojaltani, josko tämänkaltaisessa tapauksessa voisi saada poikkeusluvan yöpyä yhden yön kodin ulkopuolella. Yritin perustella yöpymistä Helsingissä silläkin, että julkiset kulkuneuvot kulkevat radikaalisti vähennetyin vuoroin joulun päivinä ja se tekee matkustamisesta vielä vaikeampaa. Ilmeisesti valvontarangaistuksen lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne mahdollisuutta viettää ensimmäistäkään yötä oman asunnon ulkopuolella.
Toimintojen ajoittamisesta kuuden ja yhdeksän välille on mahdollista saada joissain tapauksissa poikkeuslupa. Esimerkiksi Henri Sulku kertoi omassa totaaliblogissaan tuttavansa saaneen poikkeusluvan olla klo 23 asti poissa kotoa stand up -keikan vuoksi. Yritin saada joulun ja pitkän matkan vuoksi lupaa saada olla 22 asti poissa, mutta tämä ei tullut kyseeseen. Tämä kertoo aika karua kieltä rikosseuraamuslaitoksen käytäntöjen kirjavuudesta eri paikkakuntien välillä. On myös todella paljon kiinni oman valvojan asenteesta ja joustavuudesta, minkälaisia poikkeuksia voidaan tehdä.
Valvontarangaistus tekee myös joulun valmistelun melko haastavaksi. Esimerkiksi jouluostoksilla käyminen ei oikein onnistu. Tai jossain tapauksissa voisi saada jonkun kaupan sallittujen paikkojen listaan, jonka jälkeen voisi aikatauluttaa käynnin tähän kauppaan. Vapaa kiertely ja sopivien joululahjojen etsiminen on kuitenkin mahdotonta, sillä suunnitelmassa pitää jo viikkoja etukäteen ilmoittaa, mihin kellonaikaan on missäkin. Myös ruokakauppojen osalta on etukäteen rajoitettu, missä kaupoissa saa käydä, joten esimerkiksi gluteenijauhoa seitankinkkua varten tarvitessani jouduin lähettämään avopuolisoni ostoksille.
Tuomitun toimintakykyä tuetaan rajoittamalla aikaa läheisten kanssa?
Ennen kaikkea näen joulun arvon rauhassa, kiireettömyydessä ja läsnäolossa, vaikka hektinen ja muovinen kehitys onkin muuttanut joulun luonnetta. Itse olen välttänäyt suuremmat kiireet ja stressit menneinä jouluina. Tämä joulu tulee tekemään suuren poikkeuksen tähän, sillä minuuttiaikataulu ja stressaaminen junien mahdollisesta myöhästymisestä ja siitä seuraavista valvontahälytyksistä eivät erityisesti takaa nautinnollista ja rauhallista joulua. Jossain vaiheessa teki jo mieli lyödä hanskat tiskiin ja jäädä yksin kotiin koko jouluksi, jossa olisi ainakin saanut olla rauhassa ja kiireettä.
Valvontarangaistuksen tavoitteena on edistää tuomitun toimintakykyä ja sosiaalisia verkostoja sekä osallisuutta. Täytyy sanoa, että valvontarangaistuksen joustamattomat ja mielivaltaiset käytännöt toimivat suurilta osin täysin tavoitteidensa vastaisesti. Mikä voisi olla parempaa osallisuutta ja verkostojen ylläpitämistä kuin viettää jouluna rauhallista aikaa läheisten kanssa? Ei ainakaan tuli perseessä kotiin matkustaminen, jotta ehtii viimeistään klo 21.00 kotiin ainostaan siksi, että voi taas aamukuudelta lähteä takaisin matkaan.
Kaikesta tästä huolimatta, ihanaa ja rauhallista joulua kaikille! Muistakaa syödä kunnon setit jouluruokaa (inspiraatiota voit hakea vaikka täältä, täältä tai täältä), jotta jaksaa uuvuttavan pimeyden ylitse!
(Tätä blogausta kirjoittaessani olen suorittanut rangaistusta 55 vrk, jäljellä on 118 vrk.)
Hyvää joulua ja kiitos tästä blogista! :)
TykkääTykkää
Kiitos samoin! :)
TykkääTykkää
Kuulostaapa inhottavalta. Mukavaa joulua siitä huolimatta! :)
Ja kiitos tästä blogista :)
TykkääTykkää
Kiitos! Hyvää joulua myös sulle :)
TykkääTykkää
En kyllä itse suostuisi olemaan yksin jouluna, vittu Suomi on kyllä paska valtio joka kohtelee miehiä orjinaan.
TykkääTykkää
Moi,
Hyvää joulua ja voimia lusimiseen toivottelee tamperelainen kollegasi :) Olen välillä lueskellut blogiasi, ja paljon samoja fiiliksiä näyttää olevan. Omaa rangaistusta on jäljellä vielä vähän yli sata päivää, eli taitaa mennä suht samaan tahtiin.
Tuntuu olevan kyllä paljon vaihtelua noiden valvojien joustavuudessa, ensisijainen valvojani on lunki ja reilu, mutta muiden kanssa olen joutunut vääntämään esim. kalastus- ja liikuntaharrastusten tuntimäärien kanssa (vaikka nämä harrastukset on kirjattu ennen rangaistuksen alkamista ylös ja on ollut tiedossa, että esimerkiksi kalareissulle täytyy varata enemmän kuin 2h aikaa).
Joulu menee mulla kokonaan kotona, koska perhe viettää joulua satojen kilometrien päässä, eikä rangaistuksen keskeyttäminen muutamaksi päiväksi onnistunut.
TykkääTykkää
Kiva kuulla, että meitä on Tampereella tälläkin hetkellä useita :)
Harmi, että joudut viettämään joulun kotosalla, mutta onneksi joulu on joka vuosi!
Tsemppiä rangaistuksen loppuajalle ja rauhallista joulun aikaa!
TykkääTykkää
”Valvontarangaistuksen tavoitteena on edistää tuomitun toimintakykyä ja sosiaalisia verkostoja sekä osallisuutta. Täytyy sanoa, että valvontarangaistuksen joustamattomat ja mielivaltaiset käytännöt toimivat suurilta osin täysin tavoitteidensa vastaisesti.”
Uskoisin että näissä tavoitteissa vertailukohtana ovat kuitenkin muut vankeusrangaistukset, ei vapaus. Tuskin kukaan kuvittelee että mikään vankeusrangaistus edistäisi tai tukisi yksilön sosiaalisia verkostoja tai osallistumista.
TykkääTykkää
Toki ensisijaisena vertailukohtana on suljetussa vankilassa oleminen, mutta kyllä mun ymmärryksen mukaan valvontarangaistuksella on tarkoitus myös ihan reaalisesti kuntouttaa ihmisiä. Esimerkkitapaus voisi olla vaikka päihderiippuvainen väkivaltarikollinen, jonka kaikki sosiaaliset suhteet rakentuvat päihteiden käytön ympärille. Toki hänen tapauksessaan liikkumisen ja sosiaalisten verkostojen kontrollointi ja päihteiden käytön estäminen voi edesauttaa kuntoutumista ja hyvinvointia.
Tää esimerkkinä lähinnä sen vuoksi, että onko mieltä tuomita saman rangaistuskäytännön mukaisesti väkivaltarikollisia, lähisuhdeväkivaltaa tehneitä ja siviilipalveluksesta kieltäytyjiä, kun kuntoutuksen tarve on hyvin erilainen?
TykkääTykkää
Paluuviite: Osa 18: Vinkkejä tuleville totaalikieltäytyjille | Puoli vuotta pannassa