Osa 16: Kutsunnat ja sotapropaganda

Olen kirjoittanut viime aikoina tuoreista tapahtumista, joten nyt on aika katsoa hieman taaksepäin. Suomessa kaikki juridiset miehet määrätään kutsuntavelvollisiksi sinä vuonna, kun he täyttävät 18. Minunkin oli siis otettava osaa kutsuntoihin syksyllä 2012. Tässä kirjoituksessa jaan ajatuksiani siitä, miltä kutsunnat nuoren kutsuntavelvollisen silmissä näyttivät.

Kutsunnat sotapropagandan välittäjänä

Muistan jännittäneeni kutsuntatilaisuutta ja istuin paikalle hyvissä ajoin saavuttuani hiljaa muiden joukossa suureen saliin, jossa tuolit oli järjestetty pikkutarkasti suoriin pysty- ja vaakariveihin. Kutsuntavelvolliset ohjattiin täyttämään paikat tarkassa järjestyksessä eturivistä alkaen. Salissa roikkui useita Suomen lippuja ja puolustusvoimien mainoksia. Muutenkin tila oli järjestetty niin, että se suorastaan huokui isänmaallista kansallisylpeyttä.

Tavallisesti nuoret osallistuvat kutsuntoihin ollessaan 17- tai 18-vuotiaita. Siinä iässä suurin osa nuorista on viettänyt viimeiset 15 vuotta erilaisissa valtion instituutioissa, jotka ovat muokanneet nuorten ajatuksia Suomesta ja suomalaisuudesta. Jo päiväkodeissa ja kouluissa vaikutetaan lasten ja nuorten identiteetin muodostumiseen korostamalla suomalaista kulttuuria ja luomalla siitä myyttistä kuvaa puhumalla ”suomalaisesta sisusta”, ”talvisodan hengestä” ja ”yhtenäisestä kansasta”. Koulujen pihoilla raikuu ”sinun puolestas elää ja kuolla, on tahtomme korkehin” ja itsenäisyysjuhlissa vaaditaan lasten nousevan seisomaan ja poikia ottamaan hatut päistään kunnioittaakseen lippua ja sitä kautta Suomen itsenäisyyttä.

pvä. . By Valtteri Heinonen

Veteraanien työtä väheksymättä – on myös toisenlaista isänmaallisuutta kuin sodan ympärille rakennettu

Kutsunnat toimivat luontevana jatkumona tälle pitkään kestäneelle kansakunnan rakentamiselle ja isänmaallisuuden herättelylle. Tilaisuus alkoi sillä, että kutsuntavelvollisia vaadittiin nousemaan seisomaan siksi aikaa, kun puolustusvoimien iso pomo käveli käytävää pitkin ryhdikkäästi marssien salin eteen ja antoi lopulta vähäeleisesti velvollisille luvan istua takaisin alas. Tilaisuuden alkupuolella kyseinen pomo ja muut hierarkiassa ilmeisen korkea-arvoiset henkilöt pitivät puheita, joiden ainoana tarkoituksena oli vakuuttaa nuoret asevelvollisuuden tarpeellisuudesta sekä sen hyvistä puolista niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Kerrottiin hienoista uramahdollisuuksista, mahdollisuudesta haastaa itseään ja oppia tärkeitä taitoja sekä korostettiin nuorten velvollisuutta osallistua yhteisen hyvän rakentamiseen. Lisäksi puheissa käytiin läpi Suomen historiaa ja kerrottiin koskettavia tarinoita veteraanien työstä ja sota-ajoista.

Tämän jälkeen tilaisuudessa näytettiin muutama puolustusvoimien video, jotka jatkoivat aiemmin aloitettua työtä kutsuntavelvollisten vakuuttelussa. Jokainen voi käydä itse katsomassa vaikka puolustusvoimien Youtube-kanavalta, minkälaista sisältöä puolustusvoimat tuottavat. Videoissa väkivalta ja sota näytettiin ainoastaan positiivisessa ja houkuttelevassa valossa sekä armeijan käyminen synonyyminä korkealle sosiaaliselle moraalille. Lisäksi velvollisia painostettiin asepalvelukseen esittämällä se suoraselkäisenä, arvostettuna ja vastuullisena valintana. Videot olivat nähdäkseni hyvin propagandistisia, taitavasti tuotettuja ja suunniteltu vetoamaan juuri 18-vuotiaiden poikien tunteisiin. Tästä kertoi esimerkiksi tapa, jolla armeijan urheilusta ja liikunnasta kerrottiin videoilla. Videoista ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja kieltämättä omiinkin, 18-vuotiaan urheilijan, silmiin niissä esitetty toiminta vaikutti mukavalta ja kiinnostavalta.

Vaihtoehdottomuus paistoi kilometrien päähän

Itse olin jo pari vuotta ennen kutsuntoja päättänyt totaalikieltäytyä, joten mulla oli hyvä mahdollisuus seurata ikäänkuin ulkopuolisen silmin tilaisuudessa tapahtuneita asioita. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, missä yhteyksissä, missä määrin ja missä sävyssä armeijan vaihtoehtoja käsiteltiin. Lopputulos oli se, että kutsuntatilaisuuden yleisessä, kaikille yhteisessä osuudessa, käsiteltiin asepalveluksen eri muotoja ja merkitystä puhujien ja videoiden toimesta tuntitolkulla. Armeijan vaihtoehdot – kuten siviilipalvelus – mainittiin tilaisuudessa kerran. Sekin tapahtui sivulauseessa, jossa sävy oli selkeän kielteinen ja arvottava, tyyliin: ”ja sitten niille, jotka eivät suostu menemään armeijaan, on tämä siviilipalvelus”. Tässä kohdassa puhujan, joka oli univormustaan ja siinä olevien hienojen merkkien määrästä päätellen korkea-arvoinen henkilö, äänestä paistoi halveksunta ja epäkunnioitus kilometrien päähän.

Pidin todella ihmeellisenä, että tilaisuudessa, jonka tarkoitus on antaa nuorille tietoa heihin kohdistuvasta maanpuolustusvelvollisuudesta, ei annettu lainkaan realistista ja tasapuolista tietoa palveluksen suorittamisesta. Vaikka siviilipalveluksesta puhuminen vaihtelee varmasti eri paikkakunnilla, on kuulemani perusteella yleistilanne myös monilla muilla paikkakunnilla yhtä huono kuin Tampereella. Tämän vuoksi Aseistakieltäytyjäliitto joutuu toteuttamaan vuosittain massiivisen kutsuntakampanjan, jonka tarkoituksena on jakaa asevelvollisille oikeaa tietoa asepalveluksen vaihtoehdoista, sillä valtiovallan ei voi luottaa sitä tekevän. Käytännössä AKL:n kampanja on tarkoittanut lentolehtisten jakamista kutsuntapaikkojen edessä samalla kun tilaisuuden viranomaiset ovat tehneet kaikkensa estääkseen aktivisteja käymästä keskusteluja kutsuntavelvollisten kanssa ja jakamasta materiaalia. Tähän kokemukseen peilaten ei liene valheellista tai edes kovin kärjistettyä väittää, että valtiovalta painostaa nuoria armeijaan ja käyttää painostuksessa koviakin keinoja.

Sivarit – nuo kurjat ressukat

Yhteisen kutsuntatilaisuuden jälkeen oli aika odottaa omaa vuoroaan päästä kutsuntalautakunnan eteen. En ollut halukas aloittamaan totaaliprosessia vielä vuonna 2012, joten olin päättänyt hakeutua siviilipalvelukseen, josta voisin sitten kieltäytyä sopivan sauman tullen. Siviilipalvelukseen voi hakeutua ainoastaan, mikäli ”vakaumukseen perustuvat syyt estävät suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä asepalvelusta”.

Ennen vanhaan kutsuntalautakunnan eteen meneminen oli todella nöyryyttävä tilanne, sillä omaa vakaumusta piti perustella yksityiskohtaisesti. Vakuuttelun jälkeen lautakunta arvioi, oliko velvollisen vakaumus niin vahva, että se todella estäisi asepalveluksen suorittamisen vai voisiko hänet sittenkin määrätä tarttumaan aseisiin. Yleensä siis ainoastaan uskonnollisista syistä sai määräyksen siviilipalvelukseen, sillä eihän esimerkiksi antimilitaristinen tai feministinen vakaumus ole verrattavissa oikeaan uskonnolliseen vakaumukseen.

Oli tilanne nykyiselläänkin häiritsevä, sillä minut kutsuttiin yksin isoon huoneeseen, jonka keskellä oli pöytä, jonka toisella puolella isui useita henkilöitä univormuissa. Annoin lautakunnalle käsi vapisten siviilipalvelushakemukseni, jota he tarkastelivat arvostelevan katseen saattelemana. Onneksi jouduin vain lyhyesti vastaamaan kysymykseen, että estääkö vakaumukseni tosiaan asepalvelukseen määräämisen. Vastasin toki myöntävästi, jonka jälkeen lautakunnan johtaja luki minulle ääneen määräyksen astua siviilipalvelukseen tiettynä ajankohtana.

Luulin jo kutsuntatilaisuuden päättyneen, mutta kutsuntalautakunta vaati, että minun täytyisi vielä mennä kutsuntapaikalla päivystävän etsivän nuoristyöntekijän juttusille. Olin tästä hyvin ihmeissäni, sillä en ollut kuullut tällaisesta käytännöstä aiemmin. Rohkenin silti kysyä, miksi minun täytyisi mennä etsivän nuorisotyöntekijän juttusille. Vastaukseksi sain, että siviilipalvelukseen hakeutuvat määrätään ”elämänhallintaan liittyvien syiden” vuoksi etsivään nuorisotyön juttusille ennen kuin saavat poistua kutsuntapaikalta. Myöhemmin asiaa selvitettyäni sain selville, ettei tällainen määräys perustunut mihinkään olemassa olevaan ohjeistukseen, joten käskyä ei olisi missään nimessä tarvinnut totella.

En kuitenkaan uskaltanut niskoitella, joten menin kuuliaasti etsivän nuoristyöntekijän juttusille. Etsivä nuoristyö on loistohomma ja on mielestäni hyvä, että sitä tehdään myös kutsunnoissa. Mutta jos se perustuu kutsuntavelvollisten profilointiin vakaumustensa perusteella, hukataan aika iso porukka, jotka voisivat siitä hyötyä. Jouduin odottamaan toista tuntia ennen kuin pääsin nuorisotyöntekijän luokse. Itse käynti ei kestänyt pitkään, ehkä 15 minuuttia, ja sen aikana käytiin yleisesti elämäntilannettani läpi mm. päihteiden käytön, asumisjärjestelyiden, opiskelujen ja muiden osalta. Nopeasti työntekijälle kävi ilmi, ettei mun tapauksessa kovin pitkälliselle tapaamiselle ollut tarvetta, joten pääsin lopulta lähtemään uupuneena kotiin.

Ennen lähtöäni kysyin vielä nuorisotyöntekijältä, miksi oletetaan, että siviilipalvelukseen hakeutuvilla olisi enemmän ongelmia elämänhallinnassa kuin asepalvelukseen hakeutuvilla. Hän ei osannut vastata eikä selvästikään ollut vastuussa siitä päätöksestä, että sivarien vaadittiin ottavan osaa etsivään nuorisotyöhön mutta muiden ei. Kaiken kaikkiaan viranomaisten kohtelusta jäi sellainen kuva, että siviilipalvelushakemuksessakin vakuuttamaani vakaumusta ei otettu vakavasti vaan oletettiin, että siviilipalvelukseen hakeutumisen syyt olisivat todellisuudessa esimerkiksi päihteiden käytössä tai muissa sosiaalisissa ongelmissa. Luulen, että ihan yleisen armeijanormin ja kaiken kutsunnoissakin vastaan tulleen paskan vuoksi siviilipalvelukseen hakeutuminen vaatii sellaista itsetuntoa ja rohkeutta, mitä monella asepalvelukseen massan mukana hakeutuvalla ei ole. Siihen peilaten pidän vähän kummallisena sitä ajatusta, että sivarit olisivat kokonaisuudessaan joku sellainen reppanaryhmä, jotka eivät osaa huolehtia omasta elämästään.

Kaiken kaikkiaan mulle jäi kutsunnoista tosi epätodellinen olo. Vielä vuosia tapahtuneen jälkeen mun on edelleen vaikea ymmärtää kutsunnoissa tapahtuneita asioita ja sitä, miten tällainen on 2010-luvun Suomessa edelleen mahdollista. Suomen maanpuolustusjärjestelmä ja kutsunnat sen osana on tunkkainen tuulahdus suoraan 1900-luvulta. Kysyn siis vielä kerran: voisimmeko oikeasti jo siirtyä kohti 2000-lukua ja luopua asevelvollisuudesta?

(Tätä blogausta kirjoittaessani olen suorittanut rangaistusta 76 vrk, jäljellä on 97 vrk.)

EDIT: Sain tiedon, että Aseistakieltäytyjäliitto kerää parhaillaan lähivuosina kutsunnoissa olleilta dataa puolustusvoimien lakisääteisten tehtäviensä rikkomisesta, jonka perusteella tehdään kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Jos siis koet, että et ole saanut kutsunnoissa tarvittavia tietoja siviilipalveluksen sisällöstä ja siviilipalvelukseen hakeutumisesta, ota yhteyttä Aseistakieltäytyjäliiton toimistoon (toimisto (at) akl-web.fi)!

Advertisements

12 kommenttia artikkeliin ”Osa 16: Kutsunnat ja sotapropaganda

  1. Itselläni on hyvin samankaltaisia kokemuksia.

    Paikalla avustamassa olleet varusmiehet (spolleja muistaakseni) pitivät huolen että jokainen riisui hatun astuessaan kirkkoon sisään (seurakuntasali oli valittu kutsuntojen pitopaikaksi). Tuoleihin mentiin järjestyksessä istumaan. Isojen pomojen kävellessä saliin noustiin seisomaan ja tervehdittiin yhteen ääneen – kahdesti koska ensimmäinen kerta meni kakofoniaksi. Kuultiin muutama puhe, veteraanit sitä isäm maa tätä.

    Eniten jäi huvittamaan kun tämä muistaakseni majuri puhui siitä miten armeija on edelleen tärkeä asia työhön haussa, ja miten ”nykyajan yliherkkyyksiin kuuluva laki” estää syrjinnän. Häntä ei ilmeisesti syrjintä haittaisi. Mahtaisiko haitata jos minä kokisin kokoasevelvollisuus lain turhaksi ja jättäisin sitä noudattamatta?

    Siviilipalveluksesta tilaisuudessa puhuttiin kahdesti. Se mainittiin ohimennen vaihtoehtona asevelvollisuudelle, toisen kerran se mainittiin lauseessa ”jehovan todistajat ja siviilipalvelusvelvollisuudet voisivat poistua tilaisuudesta NYT”, kaksi poistujaa ohjattiin sihteerinaisen luokse sivarin hakupapereineen.

    Kun turhista hihhuleista ja homoseksuaaleista oltiin päästy eroon alkoi nimien luetteleminen. Omaan nimeensä (mallia sukunimi ja molemmat etunimet) piti reagoida nousemalla seisomaan ja sanomalla ”paikalla”. Joku sanoi vahingossa ”täällä” tms, ja hänet merkattiin poissaolijaksi. Kun nimet olivat loppu, ohjattiin ”paikalla olleet poissaolijat” ilmoittautumaan herra majurille, ilmeisesti anelemaan paperinsa takaisin.

    Kun meitä sitten alettiin yksitellen ottaa käsittelyyn pyöri screenillä propagandavideoita joita jopa kaikista isämmaallisimmat ja armeijamyönteisimmät kaverini kutsuivat Pohjois-Korea -tasoisiksi.

    Tykkää

    • Ohhoh! Milloin olet käynyt kutsunnoissa ja millä paikkakunnalla?

      Kuulemani perusteella kyllä kutsuntojen taso on aikalailla vakio (juuri tämä, mitä säkin yllä kuvasit) paikkakunnasta ja vuodesta riippumatta. Hurjaa meininkiä!

      Tykkää

  2. Täytyy sanoa, että ainakin Savonlinnan kutsunnoissa, joihin itse osallistuin viime syksynä, määrättiin joka ikinen tilaisuuteen osallistunut nuori etsivän nuorisotyön kautta kotiin, mikä on mielestäni ainoastaan hyvä. Varmasti kaikilta paikkakunnilta aidosti löytyy ihmisiä, joille tuki on tarpeen, eikä heillä itse välttämättä olisi voimavaroja hoitaa asioitaan kuntoon.

    Olen kuitenkin samaa mieltä kutsuntatilanteesta itsestään: niille, jotka jo tietävät mitä haluavat (joka omalla kohdallani tarkoitti vapautusta), päivä on pitkä ja puuduttava.

    On ollut mielenkiintoista seurata sun kokemuksia tätä kautta, tsemiä!

    Tykkää

    • Toi käytäntö kuulostaa heti paljon järkevämmältä. Jos kerran kutsunnat pitää järjestää, niin matalan kynnyksen sosiaalisen tuen tarjoaminen on varmaankin parasta antia, mitä tilaisuudella olisi osallistujille tarjota. Musta tuntui vaan naurettavalta nimenomaan se jakolinja, jossa sivarit määrättiin kategorisesti nuorisotyöhön, mutta varusmiespalvelukseen hakeutuvia ei.

      Kiva, kun oot lukenut blogia ja kiitos tsempistä! :)

      Tykkää

  3. Itselläni meni syynit Helsingissä vuonna 2011 lautakunnan eteen astumiseen asti lähes täysin kuvailemmallasi tavalla. Suhtauduin siihen tuolloin huvittuneen järkyttyneenä.

    Mua ei lautakunta onneksi käsitellyt mitenkään alemman olennon tavoin, eikä mua passitettu nuorisotyöntekijän puheille. Kehottivat, että käyppä hakemassa borkka, leipä sekä niin herkullinen ja maankuulu sotkun munkki kahviosta. Kapinamielessä otin vain leivän. – Kjäh kjäh, siitäs saivat!

    Harkitsin tuolloin totaalikieltäytymistä vakavasti, mutta totesin olevani todennäköisesti parempi kirjaston setänä, kuin tarkan valvonnan alla oleva mielipidevanki.

    Tätä blogia bluggaillessa on kliffaa huomata käyvänsä läpi samoja keloja päässä kuin muutama vuosi takaperin. Päähäni on useampaan otteeseen tullut myös Mitä jos? -aatoksia.

    Tsemppiä!

    Tykkää

  4. Koko homma kuullostaa ihan kauhuelokuvalta, mutta tämä on ihan todellista.

    Vielä hauskempaa oli ensimmäinen päivä armeijassa jossa seisottiin kiltisti jonosta muutamia tunteja, poliisikoirien ympäröimänä, sitten istuttiin salissa jossa univormumies selitti jotain isänmaasta ja että me kaikki otetaan nyt vala, jossa muistaakseni piti suullisesti vannoa ryhmänä lojaalisuutta jne.

    Sitten mentiin yhden komitean puheille yksi kerrallaan, jossa 3 miestä univormussa arvioi mihin osa-alueeseen minut laitetaan, sitten mennää toiseen komiteaan isompaan huoneeseen, jossa 3 muuta miestä univormussa arvioi ja kysyy kaikkea henkilökohtaista mielialasta, rikoshistoriasta ja kelpoisuudesta.

    Lopulta porukka pistettiin liukahihnalle hakemaan noin 40kg tavaroita joihin pukeuduttiin ja pistettiin nätisti riviin seisomaan odottamaan seuraava käskyä. Ennen armeijaan menoa aina oli sanottu vinkkinä että ”pistä aivot narikkaan”, mikä hienosti summaa mitä aivopesua koko touhu on.

    Indoktrinaatiota pahimmillaan.

    Tosi hyvä blogi, resonoi tosi paljon kanssani ja itsekin rupean näkemään kuinka nämä juurtuneet instituutiot saa ihmismassat tekemään aivan käsittämättömiä asioita. Voimia rangaistuksen selviämiseen sulle, Visa. : )

    Tykkää

  5. Kuulostaa aivan samanlaiselta touhulta kuin kymmenisen vuotta sitten. Itse pääsin kokemaan kutsuntojen ”hienouden” peräti kahteen otteeseen, ensin 2004 (jolloin sain 2 vuotta lykkäystä, syynä opinnot) ja sitten syksyllä 2006, jolloin viimeinkin sain alusta asti havittelemani vapautuksen palveluksesta (ns. C:n paperit, nykyään on vissiin eri systeemi?).

    Kutsunnoissa noustiin seisomaan, istuttiin, taas noustiin seisomaan ja taas istuttiin. Istumista se koko päivä kyllä oli, ja tauolla sekä omaa vuoroa odottaessa isolla valkokankaalla pyörivät Puolustusvoimien propagandaelokuvat, joista tämä legendaarinen ”180-270-360!” on syöpynyt ikuisiksi ajoiksi tajuntaani. Spollet vahtivat, ettei kukaan poistu vessaa pitemmälle. Lääkärinkin luona pääsin käymään, ja se vasta turha tutkimus olikin. Minulla oli 2006 kutsunnoissa mukana lääkärinlausunto, jossa suositeltiin vapautusta rauhan ajaksi (syynä masennus ja urheilu-urani päättänyt polvivamma) diagnooseineen päivineen. Kutsuntalääkäri kyseli minulta ihan samat asiat, jotka jo lukivat papereissa.

    Kolmihenkinen lautakunta univormuissaan odotti, mutta he olivat yllättävänkin asiallisia. Ilmeisesti vapautus terveydellisistä syistä on heidän kirjoissaan hyväksytty juttu, mutta sivarihakemus ei? Itselläni olisi ollut totaalikieltäytyminen edessä, jos en vapautusta olisi saanut. Täytyy myöntää, että vapauttavan päätöksen saatuani marssin suoraa päätä juomaan tuopin olutta, vapaudestani täysin siemauksin nauttien.

    Ja ei, työnhaussa ei ole ollut minkäänlaista haittaa vapautuksesta, jos joku niin ajattelee.

    Tykkää

  6. Olin itse kutsunnoissa ~ v.2010. En ollut silloin kovin paljon miettinyt näitä asioita ja menin massan mukana armeijaan. Sotajutut ei tosin silloinkaan kiinnostaneet ja en armeijasta kovin innostunut ollut, mutta propaganda sukulaisilta ja yhteiskunnalta oli toiminut, joten muita mahdollisuuksia ei edes pitänyt todellisina vaihtoehtoina eikä niistä juuri mitään tiennyt. Kutsunnoista ei ole jäänyt mieleen, että olisi puhuttu mitään vaihtoehdoista, millaisia ne ovat, tai miten niihin olisi päässyt. Saattaa olla, että niistä on kuitenkin jotain mainittu, muttei muistu mieleen. Tilaisuus kuitenkin eteni niin, että siinä ei mielestäni oikein mitään todellista valitsemisen mahdollisuutta ollut, jos asioista ei ollut ottanut selvää tai ollut perillä. Propagandavideoita sielläkin pyöri ja armeijaan ihmiset laitettiin oletusarvoisesti. Olisi hienoa, jos ennen kutsuntoja voitaisiin lähettää jotain kautta tietopaketti ihmisille muista vaihtoehdoista ja toki myöskin olisi hienoa, jos esim. AKL esiintyisi tilaisuudessa. Mistä vaan tällaiseenkin resurssit saataisi, kun valtio tuskin on innokas sellaista kustantamaan.

    Aloitettuani armeijan, tajusin kuitenkin sen älyttömyyden varsin nopeasti ja pääsin sieltä lähtemään muutaman viikon jälkeen vaihtamalla siviilipalvelukseen. Oon suhteellisen herkkä ihminen ja jätti silti kyllä jäljet sekin aika mun mielenterveyteen. Sieltä poistuessa mutkin passitettiin etsivän nuorisotyön pakeille. Siitä tuli juuri sellainen tunne, että koska lähden sieltä, mulla ajatellaan olevan ongelmia oletusarvoisesti.

    Sellainen tuli mieleen vielä, että kun pyysin päästä siviilipalvelukseen, jouduin täyttämään siitä lomakkeen, johon muistaakseni allekirjoitin kohdan, että vakaumukseni estää armeijan käymisen. Hakemus tuli kuitenkin bumerangina takaisin ja vaadittiin lisätietoja ja syytä. Keksin siihen pasifismin vain sen ensimmäiseksi juolahdettua mieleen, jolloin hakemus hyväksyttiin, vaikkakin yritettiin vielä tyrkyttää aseetonta palvelusta. Myöhemmin olen saanut kuulla, että tuon syyn vaatiminen ei olisi ollut sallittua, eikä minun olisi siihen tarvinnut vastata.

    Armeijasta lähtö oli silloin kyllä melkoinen operaatio, kun piti käydä todella monen eri henkilön pakeilla sanomassa samat asiat. Täysin järjetöntä, kun suurimmalla osalla ei ollut mitään osaa eikä arpaa koko asiaan. Muistaakseni joku vielä vajosi niinkin alas, että kysyi jonkun kysymyksen tyyliin, jos läheiseni kimppuun hyökättäisiin, niin katsoisinko vain vierestä tjsp. Käsittääkseni sivarit joutuivat johonkin tuon tyylisiin vastaamaan aikoinaan kutsuntalautakunnan eteen mennessään. Toki vastauksellani ei ollut merkitystä mihinkään, mutta se oli keino nöyryyttää.

    Taisi mennä suuri osa kommentista vähän ohi aiheen, pahoitteluni :)

    Tykkää

  7. Hei! Tämä ei nyt tämän julkaisun alle varsinaisesti kuulu, mutta kysyisin yhtä asiaa. Olen siis harkinnut siviilipalvelusta kieltäytymistä. Jos kieltäydyn, saako siitä tietää kukaan muu kuin he kenelle kerron (+tietenkin rikosseuraamuslaitoksen työntekijät, syyttäjä jne.)? Eli julkaiseeko käräjäoikeus tai muu toimielin listan kieltäytyneistä tai vastaavaa? Muistelen lukeneeni aikaisemmasta kirjoituksestasi jostain Amnestyn ylläpitämästä listasta Suomen mielipidevangeista?

    Tykkää

    • Moi! Käräjäoikeus toi mikään muukaan toimielin ei julkaise listaa sivarista kieltäytyneistä, noi Amnestyn ja War Resistersin ylläpitämät listat perustuu vapaaehtoisuuteen, eli niillä olevat henkilöt on itse ilmoittaneet itsensä sinne.

      Kieltäytymisestä ei myöskään seuraa rikosrekisterimerkintää, eli myöskään työnhaussa sen ei pitäisi tulla esiin, ellet hae sellaista työtä, mihin vaaditaan kattavaa turvallisuusselvitystä.

      Eli en usko, että kukaan, kenelle et haluaisi tiedon tuosta päätyvän, saisi tietää siitä, ellei kyseessä ole sitten todella läheinen henkilö. Jos olet myös ihmisten kanssa tekemisissä valvontarangaistuksen aikana, rangaistusta voi olla vaikea pitää salassa, mutta kai siitä jotenkin voisi kiemurrella niinkin, ettei kertoisi rangaistuksen suorittamisesta.

      Tsemppiä pohdintaan! Jos sulla on muita kysymyksiä tai haluat jutella jostain kieltäytymiseen liittyen, niin voit laittaa sähköostia osoitteeseen visa.savolainen@gmail.com :)

      Tykkää

  8. Oma kokemus vuodelta 2012 Keravalla

    Kutsunnat pidettiin seurakunnan tiloissa, ja aikalailla saman kaavan mukaan mentiin kun edellämainituissa paitsi, alkupuolella oli joku seurakunnan edustaja pitämässä puhetta mm. Siitä että armeijaan mentäessä on muistettava että jesus on ”seläntakana” tukemassa, joten rohkeasti armeijaan vaan. Niin järjettömältä kun tämä kuulostaa tämä on lähes suora lainaus siitä puheesta.

    Tämä kuulosti agnostikon korvaan hyvin ahdistavalta.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s