Mun on pitänyt kirjoittaa tänne blogiini elämästäni vapautumisen jälkeen aina siitä lähtien, kun valvontarangaistukseni loppui tämän vuoden huhtikuun puolivälissä. Kuten kirjoitustyön etenemisestä voi huomata, olen ollut niin kiireinen eläessäni taas elämääni, ettei kirjoittamiselle ole löytynyt hyvää hetkeä. Toisaalta rangaistusaikana koko elämäni pyöri asevelvollisuuden, mielipidevankeuden ja aseistakieltäytymisen teemojen ympärillä, joten pienen etäisyyden ottaminen on ollut todella tarpeen.
Rangaistus loppui 16.4.
Siviilipalveluksesta kieltäytymisestä seurannut puolen vuoden valvontarangaistus loppui pitkän odottamisen jälkeen huhtikuun puolivälissä. Olin ajatellut kyseistä lauantaipäivää käytännössä joka päivä edellisen puoli vuotta, joten muistan vapautumisaamuna tuntuneen jotenkin epätodelliselta. Vapautumista edeltävänä iltana olin niin tohkeissani, etten meinannut saada yöllä nukutuksi.
Olimme sopineet rikosseuraamuslaitoksen kanssa, että tukipartio tulisi poistamaan nilkkapannan heti aamusta, sillä olin lähdössä aamupäivällä Helsinkiin ”juhlistamaan” vapautumistani tärkeän kokouksen merkeissä. Kun tukipartio joskus aamuyhdeksän aikaan saapui kotiini, ei pannan poistamisessa ja vapautumispaperien antamisessa mennyt muutamaa minuuttia kauempaa. Työntekijät toivottivat hyvät jatkot ja häipyivät kotoani viimeisen kerran. Työntekijöiden poistuminen konkretisoi sitä, ettei enää kertaakaan kotiini tultaisi nöyryyttävästi etukäteen ilmoittamatta tekemään pistotarkastuksia puhallutuksineen. Kuitenkin työntekijöiden rutiininomainen lopetuskäynti ja nopea poistuminen sai taas miettimään koko rangaistuksen järjettömyyttä. Elämäni oli ollut puoli vuotta paikallaan täysin mitättömältä tuntuvasta syystä ja rikosseuraamuslaitoksen työntekijät pystyivät lopettamaan rangaistuksen muutamassa minuutissa irrottamalla jalkapannan ja siirtymällä seuraavan epäonnekkaan rangaistuksen suorittajan luo.
Rangaistuksen päätyttyä ja edelleenkin pohdin paljon, menikö puolivuotinen loppujen lopuksi todella hitaasti vai todella nopeasti. Toisaalta puoli vuotta oli lyhyt aika elämästä ja on uskomatonta, että rangaistuksen päättymisestä on jo enemmän aikaa kuin mitä valvontarangaistus kesti. Kuitenkin lukuisat kotona istutut toimettomat ja harmaat päivät tuntuivat loputtoman pitkiltä ja moneen otteeseen ehdin jo murehtia, miksei aika etene.
Elämä jatkuu
Rangaistuksen päätyttyä jatkoin opiskeluja, harrastuksia ja järjestötoimintaa entiseen tapaan, eikä mennyt montaakaan viikkoa, kun olin jo täyttänyt tuttuun tapaan kaikki arki-illat ja viikonloput erilaiseen järjestötoimintaan ja aktiviteetteihin. Rangaistuksesta palautuminen tapahtui siis melko kivuttomasti ja nopeasti, parin viikon päästä rangaistuksesta mielessäni pyöri jo muut asiat eikä kulunut puolivuotinen ollut enää kaikkea ajatustyötä hallitseva asia.
Muutaman kerran ensimmäisellä vapaalla viikolla kävin mielessäni hauskoja ajatusketjuja, kun esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa menin vaistomaisesti tarkistamaan keittiön pöydällä olevasta aikataulusta seuraavan päivän lähtöajan ihan niin kuin olin tehnyt siihen asti joka päivä viimeiset puoli vuotta. Keittiössä kuitenkin tajusin, että eihän mulla enää ole voimassaolevaa aikataulua ja menin leveä hymy huulilla nukkumaan. Myös puolisolleni oli toisinaan vaikeaa tajuta, että rangaistus on loppunut. Muutama päivä vapauduttuani puolisoni tuli sanomaan tohkeissaan, että lähdetään nyt jo sinne kauppaan, että ehditään rauhassa. Hetken aikaa mietin, että mitähän, kunnes puolisoni tajusi, että voimme lähteä kauppaan ihan mihin aikaan tahansa.
Loppukevään opinnot meinasivat mennä hieman pipariksi, kun olin niin innoissani vapaudesta. Koska koko edellisen puoli vuotta olin tunnollisesti istunut jokaisella oppitunnilla, tulikin melkein joka päivä jotain mielenkiintoista tekemistä, mitä voisi tehdä koulussa istumisen sijaan. Varsinkin kun aurinkoiset säät koittivat hyvissä ajoin toukokuussa, käytin päivät nauttien hitaista aamuista, ulkoilusta, puistossa löhöilystä ja päämäärättömästä elämästä ylipäänsä. Nyt syksyllä viimeisiä rästitehtäviä raivolla rutistaessa kevyesti hiersi, että miksi piti keväällä vain löhöillä opiskelun sijaan, mutta ehkä se oli kuitenkin ihan hyvä ratkaisu, sillä opin nopeasti nauttimaan vapaudesta.
Kun olen kertonut totaalikieltäytymisestä ihmisille, ehkä yleisin kysymys ja huoli on ollut, miten mahdollinen rikosrekisterimerkintä ja asian saama julkisuus vaikuttaa työmahdollisuuksiini. Ainakaan vielä sellaista ei ole päässyt käymään, sillä valmistuin lähihoitajaksi syyskuussa ja aloitin välittömästi sen jälkeen kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen päiväkodissa lastenhoitajana. Vielä uudella työpaikallani totaalitaustani ei ole käynyt ilmi työkavereilleni, mutta kun se joskus tulee esiin, niin en usko sen aiheuttavan suurempia ongelmia. Jollain toisella alalla tilanne voisi toki olla eri, mutta ainakaan hoitoalalla en ole kokenut yhteiskunnallista aktivismia taakaksi.
En tiedä, käykö muilla musiikin suurkuluttajilla niin, että tiettyihin albumeihin tai tiettyjen artistien musiikkiin ylipäänsä kytkeytyy vahvasti muistoja ja tunnetiloja niiltä ajoilta, kun niitä on eniten kuunnellut. Mulla tämä ilmiö on tosi vahva ja huomaan, että myös rangaistusajan myötä monien levyjen merkitys mulle on muuttunut. Siinä, missä ennen kuuntelin niitä hyvän muusikin, hyvien lyriikoiden tai suoraan musiikista tulevien tunnetilojen vuoksi, saatan nyt kuunnella niitä muistellakseni niitä tunteita, mitä rangaistuksen aikana koin. Jos jotakuta kiinnostaa, niin vahviten rangaistusaikaan mulla kytkeytyy tämä, tämä, tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä albumi. Ei liene kovin yllättävää, että kaikki edellämainitut ovat todella synkkiä, melankolisia ja sävyiltään tummia levyjä. Jälkikäteen ajateltuna musiikki oli kuitenkin ehkä läheisten ihmisten jälkeen tärkein henkireikä ja kanava tunteiden käsittelyyn ja ilmaisuun.
Pari kertaa rangaistuksen jälkeen mulla on tullut kova tarve palata rangaistusajan fiiliksiin ja tuntemuksiin, jolloin olen laittanut edellämainittuja bändejä soimaan ja lukenut kertaheitolla koko blogini ja joitain julkaisemattomia kirjoituksia läpi. Vaikka tunsin ahdistavia ja lamaannuttavia tunteita pitkin rangaistusta, en haluaisi täysin unohtaa niitä.
Taistelu paremman maailman puolesta jatkuu
En varmaan kirjoita tänne blogiin enää tämän blogauksen jälkeen, mutta jatkan toki vaikuttamistyötä ja aktivismia muilla kanavilla jatkossakin. Tällä hetkellä mua inspiroi feministiset teemat, yleisvasemmistolainen vaikuttaminen ja lähestyvät kuntavaalit (en aio itse asettua ehdolle). Toki myös asevelvollisuuden tulevaisuus kiinnostaa ja aion kaikin keinoin kamppailla asevelvollisuuden ja totaalikieltäytyjien vankeusrangaistuksien poistamisen puolesta. On ollut ilahduttavaa, että vankeusrangaistuksen loputtuakin olen saanut mielenkiintoisia yhteistyötarjouksia ja kutsuja asevelvollisuuteen liittyen. Jos sulla on mielessä joku kiinnostava projekti/tilaisuus armeijaan, aseistakieltäytymiseen tai asevelvollisuuteen liittyen, laita ihmeessä viestiä!
Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin!
(Tätä blogausta kirjoittaessa rangaistuksen alkamisesta on kulunut noin vuosi.)
Puoli vuotta pannassa 