Osa 16: Kutsunnat ja sotapropaganda

Olen kirjoittanut viime aikoina tuoreista tapahtumista, joten nyt on aika katsoa hieman taaksepäin. Suomessa kaikki juridiset miehet määrätään kutsuntavelvollisiksi sinä vuonna, kun he täyttävät 18. Minunkin oli siis otettava osaa kutsuntoihin syksyllä 2012. Tässä kirjoituksessa jaan ajatuksiani siitä, miltä kutsunnat nuoren kutsuntavelvollisen silmissä näyttivät.

Kutsunnat sotapropagandan välittäjänä

Muistan jännittäneeni kutsuntatilaisuutta ja istuin paikalle hyvissä ajoin saavuttuani hiljaa muiden joukossa suureen saliin, jossa tuolit oli järjestetty pikkutarkasti suoriin pysty- ja vaakariveihin. Kutsuntavelvolliset ohjattiin täyttämään paikat tarkassa järjestyksessä eturivistä alkaen. Salissa roikkui useita Suomen lippuja ja puolustusvoimien mainoksia. Muutenkin tila oli järjestetty niin, että se suorastaan huokui isänmaallista kansallisylpeyttä.

Tavallisesti nuoret osallistuvat kutsuntoihin ollessaan 17- tai 18-vuotiaita. Siinä iässä suurin osa nuorista on viettänyt viimeiset 15 vuotta erilaisissa valtion instituutioissa, jotka ovat muokanneet nuorten ajatuksia Suomesta ja suomalaisuudesta. Jo päiväkodeissa ja kouluissa vaikutetaan lasten ja nuorten identiteetin muodostumiseen korostamalla suomalaista kulttuuria ja luomalla siitä myyttistä kuvaa puhumalla ”suomalaisesta sisusta”, ”talvisodan hengestä” ja ”yhtenäisestä kansasta”. Koulujen pihoilla raikuu ”sinun puolestas elää ja kuolla, on tahtomme korkehin” ja itsenäisyysjuhlissa vaaditaan lasten nousevan seisomaan ja poikia ottamaan hatut päistään kunnioittaakseen lippua ja sitä kautta Suomen itsenäisyyttä.

Veteraanien työtä väheksymättä – on myös toisenlaista isänmaallisuutta kuin sodan ympärille rakennettu

Kutsunnat toimivat luontevana jatkumona tälle pitkään kestäneelle kansakunnan rakentamiselle ja isänmaallisuuden herättelylle. Tilaisuus alkoi sillä, että kutsuntavelvollisia vaadittiin nousemaan seisomaan siksi aikaa, kun puolustusvoimien iso pomo käveli käytävää pitkin ryhdikkäästi marssien salin eteen ja antoi lopulta vähäeleisesti velvollisille luvan istua takaisin alas. Tilaisuuden alkupuolella kyseinen pomo ja muut hierarkiassa ilmeisen korkea-arvoiset henkilöt pitivät puheita, joiden ainoana tarkoituksena oli vakuuttaa nuoret asevelvollisuuden tarpeellisuudesta sekä sen hyvistä puolista niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta. Kerrottiin hienoista uramahdollisuuksista, mahdollisuudesta haastaa itseään ja oppia tärkeitä taitoja sekä korostettiin nuorten velvollisuutta osallistua yhteisen hyvän rakentamiseen. Lisäksi puheissa käytiin läpi Suomen historiaa ja kerrottiin koskettavia tarinoita veteraanien työstä ja sota-ajoista.

Tämän jälkeen tilaisuudessa näytettiin muutama puolustusvoimien video, jotka jatkoivat aiemmin aloitettua työtä kutsuntavelvollisten vakuuttelussa. Jokainen voi käydä itse katsomassa vaikka puolustusvoimien Youtube-kanavalta, minkälaista sisältöä puolustusvoimat tuottavat. Videoissa väkivalta ja sota näytettiin ainoastaan positiivisessa ja houkuttelevassa valossa sekä armeijan käyminen synonyyminä korkealle sosiaaliselle moraalille. Lisäksi velvollisia painostettiin asepalvelukseen esittämällä se suoraselkäisenä, arvostettuna ja vastuullisena valintana. Videot olivat nähdäkseni hyvin propagandistisia, taitavasti tuotettuja ja suunniteltu vetoamaan juuri 18-vuotiaiden poikien tunteisiin. Tästä kertoi esimerkiksi tapa, jolla armeijan urheilusta ja liikunnasta kerrottiin videoilla. Videoista ei puuttunut vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja kieltämättä omiinkin, 18-vuotiaan urheilijan, silmiin niissä esitetty toiminta vaikutti mukavalta ja kiinnostavalta.

Vaihtoehdottomuus paistoi kilometrien päähän

Itse olin jo pari vuotta ennen kutsuntoja päättänyt totaalikieltäytyä, joten mulla oli hyvä mahdollisuus seurata ikäänkuin ulkopuolisen silmin tilaisuudessa tapahtuneita asioita. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, missä yhteyksissä, missä määrin ja missä sävyssä armeijan vaihtoehtoja käsiteltiin. Lopputulos oli se, että kutsuntatilaisuuden yleisessä, kaikille yhteisessä osuudessa, käsiteltiin asepalveluksen eri muotoja ja merkitystä puhujien ja videoiden toimesta tuntitolkulla. Armeijan vaihtoehdot – kuten siviilipalvelus – mainittiin tilaisuudessa kerran. Sekin tapahtui sivulauseessa, jossa sävy oli selkeän kielteinen ja arvottava, tyyliin: ”ja sitten niille, jotka eivät suostu menemään armeijaan, on tämä siviilipalvelus”. Tässä kohdassa puhujan, joka oli univormustaan ja siinä olevien hienojen merkkien määrästä päätellen korkea-arvoinen henkilö, äänestä paistoi halveksunta ja epäkunnioitus kilometrien päähän.

Pidin todella ihmeellisenä, että tilaisuudessa, jonka tarkoitus on antaa nuorille tietoa heihin kohdistuvasta maanpuolustusvelvollisuudesta, ei annettu lainkaan realistista ja tasapuolista tietoa palveluksen suorittamisesta. Vaikka siviilipalveluksesta puhuminen vaihtelee varmasti eri paikkakunnilla, on kuulemani perusteella yleistilanne myös monilla muilla paikkakunnilla yhtä huono kuin Tampereella. Tämän vuoksi Aseistakieltäytyjäliitto joutuu toteuttamaan vuosittain massiivisen kutsuntakampanjan, jonka tarkoituksena on jakaa asevelvollisille oikeaa tietoa asepalveluksen vaihtoehdoista, sillä valtiovallan ei voi luottaa sitä tekevän. Käytännössä AKL:n kampanja on tarkoittanut lentolehtisten jakamista kutsuntapaikkojen edessä samalla kun tilaisuuden viranomaiset ovat tehneet kaikkensa estääkseen aktivisteja käymästä keskusteluja kutsuntavelvollisten kanssa ja jakamasta materiaalia. Tähän kokemukseen peilaten ei liene valheellista tai edes kovin kärjistettyä väittää, että valtiovalta painostaa nuoria armeijaan ja käyttää painostuksessa koviakin keinoja.

Sivarit – nuo kurjat ressukat

Yhteisen kutsuntatilaisuuden jälkeen oli aika odottaa omaa vuoroaan päästä kutsuntalautakunnan eteen. En ollut halukas aloittamaan totaaliprosessia vielä vuonna 2012, joten olin päättänyt hakeutua siviilipalvelukseen, josta voisin sitten kieltäytyä sopivan sauman tullen. Siviilipalvelukseen voi hakeutua ainoastaan, mikäli ”vakaumukseen perustuvat syyt estävät suorittamasta asevelvollisuuslaissa säädettyä asepalvelusta”.

Ennen vanhaan kutsuntalautakunnan eteen meneminen oli todella nöyryyttävä tilanne, sillä omaa vakaumusta piti perustella yksityiskohtaisesti. Vakuuttelun jälkeen lautakunta arvioi, oliko velvollisen vakaumus niin vahva, että se todella estäisi asepalveluksen suorittamisen vai voisiko hänet sittenkin määrätä tarttumaan aseisiin. Yleensä siis ainoastaan uskonnollisista syistä sai määräyksen siviilipalvelukseen, sillä eihän esimerkiksi antimilitaristinen tai feministinen vakaumus ole verrattavissa oikeaan uskonnolliseen vakaumukseen.

Oli tilanne nykyiselläänkin häiritsevä, sillä minut kutsuttiin yksin isoon huoneeseen, jonka keskellä oli pöytä, jonka toisella puolella isui useita henkilöitä univormuissa. Annoin lautakunnalle käsi vapisten siviilipalvelushakemukseni, jota he tarkastelivat arvostelevan katseen saattelemana. Onneksi jouduin vain lyhyesti vastaamaan kysymykseen, että estääkö vakaumukseni tosiaan asepalvelukseen määräämisen. Vastasin toki myöntävästi, jonka jälkeen lautakunnan johtaja luki minulle ääneen määräyksen astua siviilipalvelukseen tiettynä ajankohtana.

Luulin jo kutsuntatilaisuuden päättyneen, mutta kutsuntalautakunta vaati, että minun täytyisi vielä mennä kutsuntapaikalla päivystävän etsivän nuoristyöntekijän juttusille. Olin tästä hyvin ihmeissäni, sillä en ollut kuullut tällaisesta käytännöstä aiemmin. Rohkenin silti kysyä, miksi minun täytyisi mennä etsivän nuorisotyöntekijän juttusille. Vastaukseksi sain, että siviilipalvelukseen hakeutuvat määrätään ”elämänhallintaan liittyvien syiden” vuoksi etsivään nuorisotyön juttusille ennen kuin saavat poistua kutsuntapaikalta. Myöhemmin asiaa selvitettyäni sain selville, ettei tällainen määräys perustunut mihinkään olemassa olevaan ohjeistukseen, joten käskyä ei olisi missään nimessä tarvinnut totella.

En kuitenkaan uskaltanut niskoitella, joten menin kuuliaasti etsivän nuoristyöntekijän juttusille. Etsivä nuoristyö on loistohomma ja on mielestäni hyvä, että sitä tehdään myös kutsunnoissa. Mutta jos se perustuu kutsuntavelvollisten profilointiin vakaumustensa perusteella, hukataan aika iso porukka, jotka voisivat siitä hyötyä. Jouduin odottamaan toista tuntia ennen kuin pääsin nuorisotyöntekijän luokse. Itse käynti ei kestänyt pitkään, ehkä 15 minuuttia, ja sen aikana käytiin yleisesti elämäntilannettani läpi mm. päihteiden käytön, asumisjärjestelyiden, opiskelujen ja muiden osalta. Nopeasti työntekijälle kävi ilmi, ettei mun tapauksessa kovin pitkälliselle tapaamiselle ollut tarvetta, joten pääsin lopulta lähtemään uupuneena kotiin.

Ennen lähtöäni kysyin vielä nuorisotyöntekijältä, miksi oletetaan, että siviilipalvelukseen hakeutuvilla olisi enemmän ongelmia elämänhallinnassa kuin asepalvelukseen hakeutuvilla. Hän ei osannut vastata eikä selvästikään ollut vastuussa siitä päätöksestä, että sivarien vaadittiin ottavan osaa etsivään nuorisotyöhön mutta muiden ei. Kaiken kaikkiaan viranomaisten kohtelusta jäi sellainen kuva, että siviilipalvelushakemuksessakin vakuuttamaani vakaumusta ei otettu vakavasti vaan oletettiin, että siviilipalvelukseen hakeutumisen syyt olisivat todellisuudessa esimerkiksi päihteiden käytössä tai muissa sosiaalisissa ongelmissa. Luulen, että ihan yleisen armeijanormin ja kaiken kutsunnoissakin vastaan tulleen paskan vuoksi siviilipalvelukseen hakeutuminen vaatii sellaista itsetuntoa ja rohkeutta, mitä monella asepalvelukseen massan mukana hakeutuvalla ei ole. Siihen peilaten pidän vähän kummallisena sitä ajatusta, että sivarit olisivat kokonaisuudessaan joku sellainen reppanaryhmä, jotka eivät osaa huolehtia omasta elämästään.

Kaiken kaikkiaan mulle jäi kutsunnoista tosi epätodellinen olo. Vielä vuosia tapahtuneen jälkeen mun on edelleen vaikea ymmärtää kutsunnoissa tapahtuneita asioita ja sitä, miten tällainen on 2010-luvun Suomessa edelleen mahdollista. Suomen maanpuolustusjärjestelmä ja kutsunnat sen osana on tunkkainen tuulahdus suoraan 1900-luvulta. Kysyn siis vielä kerran: voisimmeko oikeasti jo siirtyä kohti 2000-lukua ja luopua asevelvollisuudesta?

(Tätä blogausta kirjoittaessani olen suorittanut rangaistusta 76 vrk, jäljellä on 97 vrk.)

EDIT: Sain tiedon, että Aseistakieltäytyjäliitto kerää parhaillaan lähivuosina kutsunnoissa olleilta dataa puolustusvoimien lakisääteisten tehtäviensä rikkomisesta, jonka perusteella tehdään kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Jos siis koet, että et ole saanut kutsunnoissa tarvittavia tietoja siviilipalveluksen sisällöstä ja siviilipalvelukseen hakeutumisesta, ota yhteyttä Aseistakieltäytyjäliiton toimistoon (toimisto (at) akl-web.fi)!