Kun ennen rangaistuksen alkua ja sen alkaessa kävin valvontarangaistuksen yksityiskohtaisia käytäntöjä valvojan ja tukipartion työntekijöiden kanssa, olin varma, ettei menisi aikaakaan, kun erehdyksissäni rikon todella tiukkoja aikatauluja. Tämä oli pienenä mörkönä mielessä, sillä en tiennyt rikkomusten seuraamuksista ja olin kuullut huhupuheita tapauksista, joissa valvontarangaistus muutettiin ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi aikataulurikkeiden vuoksi. Lopulta ensimmäistä (saa nähdä, jäikö viimeiseksi…) rikettäni jouduttiin odottamaan melkein kaksi kuukautta. Alla kuvaus siitä, mitä tapahtui!
Oli keskiviikkoaamu joulukuun kuudentenatoista päivänä. Opiskeluissani oli joulutauko, mutta koska valvontanrangaistuksessa ei lomaa pidetä, oli minulle aikataulutettu sille päivälle aamupäivä itsenäistä opiskelua Tampereen pääkirjastolla. Edellisenä iltana olin tarkistanut rutiininomaisesti printatusta aikataulunivaskasta seuraavan päivän aikataulun ja asettanut kellon soittamaan klo 10.00, jotta olisin lähtövalmiina klo 11.00.
Olin juuri pesemässä hampaitani, kun 10.13 kotiini tuotu valvontalaitteeseen, joka toimii myös puhelimena, soitettiin. Yleensä puhelimeen soitetaan, kun tukipartio on tulossa valvontakäynnille, mutta pidin ajankohtaa hieman omituisena, yleensä tukipartio kun on vieraillut ilta-aikoihin. Vastasin puhelimeen ja siellä rikosseuraamuslaitoksen työntekijä kertoi minun rikkoneen toimeenpanosuunnitelmaa, sillä en ollut poistunut kotoani 10.00 kuten aikataulussa luki. Hämmennyin kovin ja kerroin luulleeni lähtöajan olevan kello 11.00. Samalla tarkistin aikataulunivaskastani lähtöajan, jolloin huomasin edellisiltana tarkastelleeni väärän viikon keskiviikon aikataulua. Tukipartion työntekijä oli ihan oikeassa, sinä keskiviikkona lähtö oli merkattu 10.00. Sovin puhelimessa, että lähden heti puhelun päätyttyä ja saatuani vaatteet päälle.
Hieman hätäännyin, sillä en tiennyt rikkeen (vaikka toki tiesin, että kyseessä on melko mitättömältä tuntuva inhimillinen erehdys, jollaisia varmasti sattuu kaikille) vakavuudesta tai siitä seuraavasta sanktiosta. Valvontalaitteen mukaan poistuin asunnostani klo 10.21, eli kahdeksan minuuttia puhelimeen vastattuani.
Tapahtuman jälkeen seuraava valvontatapaaminen henkilökohtaisen valvojani kanssa oli eilen, eli 7.1. Tapaamisessa suunniteltiin tavalliseen tapaan seuraavien viikkojen aikataulut, jolloin onneksi jo tajusin, ettei rikkeen vuoksi nyt ainakaan rangaistusta olla keskeyttämässä. Otin tapahtuneen puheeksi ja valvojani kertoi, että aikatauluttamisen jälkeen tapahtuneesta pitää järjestää virallinen kuuleminen, jossa kerron tapahtuneesta ja hän kirjoittaa asiasta kuulemispöytäkirjan. No, kerroin saman tarinan uudestaan: olin erehtynyt viikosta ja noudattanut väärän keskiviikon aikoja ja lähtenyt kotoani heti kun minuun otettiin yhteyttä.
Valvojani ymmärsi kyllä tapahtuneen ja kertoi, ettei asiasta tarvitse stressata, sillä kyseessä oli inhimillinen erehdys ja siitä seuraisi todennäköisesti korkeintaan huomautus. Koska olin rikkonut toimeenpanosuunnitelmassa määrättyä velvollisuuttani, niin asiasta piti kuitenkin järjestää erillinen kuuleminen, jonka perusteella valvojani esityksen perusteella paikallisen rikosseuraamuslaitoksen johtaja ilmeisesti määrää minulle jonkun sanktion. Vielä en tiedä sanktiosta, mutta valvojani vakuuttelun perusteella en usko, että se tulee olemaan kovin ankara.
Kaiken kaikkiaan tuntuu täysin järjettömältä, että kuvatun kaltaista inhimillistä erehdystä pitää käsitellä toimeenpanosuunnitelman rikkomuksena ja kierrättää asia monen työntekijän monimutkaisen käsittelyn läpi. Luulisi kaikkien aikaa ja voimia säästävän, jos heti ensimmäisen puhelun perusteella työntekijät olisivat voineet todeta inhimillisen erehdyksen ja kuittaavan asian sillä selväksi, että lähdin kotoa heti puhelun päätyttyä.
Tämänkaltaiset sattumukset pitävät hyvin mielessä, minkälaisen kontrollin kohteena sitä onkaan, kun tavallista erehdystä pitää ruotia aina laitoksen johtajaa myöden. En muista, olenko aiemmissa blogauksissani jo maininnut, mutta tuntuu kovin kummalliselta, että hyvinvointi- ja oikeusvaltioksi mielletyssä yhteiskunnassa joudun ottamaan osaa kaikkiin näihin toisinaan nöyryyttävän mielivaltaisilta ja toisinaan aivan tarpeettoman byrokraattisilta ja raskailta tuntuviin käytänteisiin ainoastaan sen vuoksi, että pidän asevelvollisuutta vanhentuneena ja syrjivänä instituutiona. Etenkin se tuntuu kummalliselta, kun kanssani samaa mieltä on mm. YK:n ihmisoikeuskomitea ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu. No, täytyyhän Suomen aseistakieltäytyjänsä kurissa pitää.
(EDIT: Jouduin odottamaan tietoa rikkomuksen seuraamuksista useita viikkoja, mutta lopulta sain sanktioksi suullisen huomautuksen huolimattomuudesta.)
(Tätä blogausta kirjoittaessani olen suorittanut rangaistusta 73 vrk, jäljellä on 100 vrk.)
Puoli vuotta pannassa 
Paluuviite: Osa 19: Jälleen ”sääntörikkomus” | Puoli vuotta pannassa